Marjapomoa syytetään 77 törkeästä ihmiskaupasta – tuomarit vaihdettiin

Polarica Jukka Kristo 19082025
Polarica Marjahankinnan entinen toimitusjohtaja Jukka Kristo Helsingin käräjäoikeudessa 27. elokuuta 2024. Lehtikuva
Julkaistu 19.08.2025 03:52

MTV UUTISET – STT

Jukka Kristoa ja hänen thaimaalaista liikekumppaniaan syytetään 77 törkeästä ihmiskaupasta.

Lapin käräjäoikeudessa alkaa tänään pääkäsittely marja-alan yhtiö Polarica Marjahankinta Oy:n ihmiskauppajutussa.

Syyttäjät vaativat yhtiön entiselle toimitusjohtajalle Jukka Kristolle vähintään viiden vuoden ehdotonta vankeusrangaistusta 77 törkeästä ihmiskaupasta.

Syytettynä on myös Kriston thaimaalainen liikekumppani. Naisellekin vaaditaan vähintään viiden vuoden vankeutta.

Lisäksi syyttäjät vaativat, että Kristo, nainen, Polarica ja poimijoiden majoitustilat järjestänyt Kristo Invest Oy tuomitaan yhteisvastuullisesti menettämään valtiolle rikoksen tuottamana taloudellisena hyötynä lähes 990 000 euroa siltä osin, kun sitä ei tuomita suoritettavaksi vahingonkorvauksena uhreille. Syyttäjät vaativat myös, että Polarica tuomitaan vähintään 300 000 euron suuruiseen yhteisösakkoon.

Sekä Kristo että nainen ovat kiistäneet syyllisyytensä. Polarica on puolestaan kiistänyt siihen kohdistetun yhteisösakkovaatimuksen.

Marjanpoimijat

Poimimista aamusta iltamyöhään

Syyttäjien mukaan uhrit lensivät Thaimaasta Suomeen eri saapumiserissä heinäkuussa 2022. Suomessa heidät vietiin eri paikkakunnille ja leireille.

Syyttäjät sanovat, että pian leirille saapumisen jälkeen leirin johtajat tai leirin henkilökunta keräsivät uhrien passit ja paluulentoliput pois. Syyttäjien mukaan uhrit joutuivat poimimaan marjoja varhaisesta aamusta iltamyöhään ilman vapaapäiviä, osa myös sairaana. Lepoaika jäi osalla muutamaan tuntiin yössä.

Osa leireistä oli syyttäjien mukaan asuinkelvottomia eivätkä rakennukset täyttäneet terveydensuojelulain vaatimuksia. Osassa leireistä majoitustilat olivat puolestaan ahtaat, peseytymismahdollisuudet rajalliset eikä lämmintä vettä ollut riittävästi kaikille. Myöskään wc-tiloja ei syyttäjien mukaan ollut riittävästi leirin henkilömäärään nähden.

Veloissa jo ennen saapumista

Haastehakemuksen mukaan uhrien matkakustannukset järjestelykuluineen olivat noin 1  355 euroa poimijalta.

– Thaimaan työministeriö on vaatinut kaikilta Suomeen lähteneiltä marjanpoimijoilta 2 000–3 000 THB eli noin 56–83 euroa lahjusrahaa, jonka (syytetyt) ovat veloittaneet (uhreilta) heidän tietämättään lentolipun hinnan yhteydessä, syyttäjät sanovat.

Syyttäjien mukaan uhrien täytyi rahoittaa järjestelykuluista itse lähes 300 euroa lainaamalla sukulaisilta tai pankista tai ottamalla laina Kriston thaimaalaiselta liikekumppanilta. Syyttäjien mukaan Kristo tai Polarica rahoitti jäljelle jääneen osuuden, noin 1 112 euroa.

Näin ollen uhreille muodostui jo ennen Suomeen tuloa velkasuhde vastaajien yhtiöihin, syyttäjät katsovat.

Käteistä 10 päivän välein

Syyttäjien mukaan syytetyt perivät uhreilta päivittäisinä kuluina kahdeksan euroa ruuasta, noin 10 euroa autojen vuokrasta ja majoituksesta 8,5–12 euroa. Puhelimen sim-kortista veloitettiin noin 50 euroa, vyölaukusta yhdeksän euroa, hyttyspäähineestä kaksi euroa, saippuapussista ja lapiosta kaksi euroa. Syyttäjien mukaan näiden ostaminen oli pakollista.

Syyttäjien mukaan leirien johtajat jakoivat leireillä poimijoille käteistä rahaa noin 10 päivän välein. Kyseisellä rahalla poimijat joutuivat maksamaan kaikki autojen polttoainekustannukset marjapaikoille ja leirien siirtymisten välillä.

Ennakkoon maksettu käteinen raha vähennettiin syyttäjien mukaan uhrien marjanpoimintatuloksesta.

– Asianomistajat ovat olleet velkavankeudessa. He ovat olleet tulotasoonsa nähden merkittävästi velkaantuneita ennen Suomeen saapumista, syyttäjät katsovat.

Jutussa uhrin asemassa olevat 77 ihmistä edustavat vain osaa syytettyjen kautta Suomeen vuonna 2022 saapuneista thaimaalaisista poimijoista. Syyttäjien haastehakemuksen mukaan poimijoita kaudelle oli kutsuttu yhteensä 1 144.

Käräjäkäsittely lykkääntyi keväältä

Käräjäoikeudessa pääkäsittelyn piti alkaa jo toukokuussa, mutta se lykkääntyi, koska Kristo väitti kolmen tuomarin kokoonpanoa esteelliseksi. Kristo perusteli esteellisyysväitettään sillä, että kokoonpanolla olisi ollut ennakkoasenne sillä perusteella, että se oli käsitellyt myös marja-alan yhtiö Kiantaman ihmiskauppajutun.

Lapin käräjäoikeus hylkäsi Kriston esteellisyysväitteen, mutta päätti kuitenkin vaihtaa jutun tuomarit. Oikeuden mukaan laajassa ja pitkäkestoisessa jutussa ei haluttu ottaa riskiä siitä, että asia voisi myöhemmin palautua käräjäoikeuteen uuteen käsittelyyn, jos ylempi tuomioistuin olisi esteellisyysväitteessä Kriston kannalla. Siksi juttuun määrättiin toinen kolmen käräjätuomarin kokoonpano.

Tuoreimmat aiheesta

Ihmiskauppa