Tavallisille israelilaisille panttivankien vapautus on tärkein tavoite sotatoimissa.
Israelin armeija on keskiviikkona aloittanut suunnitellun operaation Gazan kaupungin valtaamiseksi.
– Hyökkäys on nimeltään Gideonin vaunut B, eli se on eräänlaista jatkumoa toukokuiselle Gideonin sotavaunut -operaatiolle, jossa Israel pyrki ottamaan haltuunsa kolme neljäsosaa Gazan kaistasta, kertoo MTV Uutisten toimittaja Lala Ylitalo Tel Avivista.
Aiemmin on kerrottu, että taistelu Gazan kaupungista saattaa kestää ensi vuoden puolelle.
Pääministeri Benjamin Netanjahu sanoi kuitenkin keskiviikkoiltana, että Hamas on kukistettava suunniteltua nopeammin.
Painostus kovenee
Ylitalon mukaan hyökkäyksellä halutaan painostaa Hamasia.
Hamas hyväksyi maanantaina tulitaukoehdotuksen, jossa se hyväksyisi 10 elossa olevan israelilaisen panttivangin vapauttamisen.
Israel ei kuitenkaan hyväksy mitään muuta kuin sen, että kaikki panttivangit saadaan takaisin.
Panttivankien palautus on myös monelle israelilaiselle tärkein tavoite.
– Se on tullut täällä selväksi, että moni ei pidä Netanjahun ja hänen hallituksensa toimista – osalle on kovin epäselvää, miksi tätä sotaa jatketaan, Ylitalo kuvailee.
– Tapasin kuitenkin tänään erään Gazaan sunnuntaina palaavan sotilaan, joka sanoi, että tämäkin operaatio on osa Israelin turvaamista eli ymmärrystäkin täällä löytyy.