Israel on siirtynyt Gazan kaupungin valtaamista koskevan suunnitelman ensimmäiseen vaiheeseen.
Israelin armeija on aloittanut suunnitellun operaation Gazan kaupungin valtaamiseksi, kertoi Israelin armeijan tiedottaja, prikaatikenraali Effie Defrin keskiviikkona.
Asiasta kertoo muun muassa uutistoimisto Reuters.
Hyökkäys aloitettiin Hamasin ja Israelin joukkojen otettua yhteen Khan Yunisissa Gazan kaistalla.
Defrinin mukaan Israelin joukot ovat jo ottaneet haltuunsa kaupungin laitamat.
Kymmeniä tuhansia reserviläisiä kutsuttu
Israelin puolustusministeri Israel Katz hyväksyi keskiviikkona maan armeijan suunnitelman vallata Gazan kaupunki.
Operaation toteuttamiseksi Katz valtuutti myös noin 60 000 reserviläisen kutsumisen palvelukseen keskiviikosta alkaen.
Hyökkäyksen aikataulua ei kerrottu julkisuuteen.
Israelin armeija hyväksyi viime viikolla rungon uudelle hyökkäyssuunnitelmalle Gazan kaistalla. Maan turvallisuusneuvosto oli jo aiemmin päättänyt kaupungin valtauksesta.
Monet Israelia perinteisesti tukevat maat ovat kritisoineet päätöstä.