Klaus Karttunen: Orientin etymologinen sanakirja. Gaudeamus, 2013. 316s.
Arvio: Janne Hopsu
Suomalaisten lempijuomat ovat kahvi ja alkoholi. Ensin mainittua juomme eniten maailmassa per nokka. Jälkimmäisen käyttö on oma myyttinen kulttuurinsa.
Molempien nautintoaineiden etymologiset – sanan alkuperä ja merkitys - juuret ovat arabiassa. Ne ovat historialtaan yhtä suomalaisia kuin vaakunassamme oleva savannien leijona.
Alkoholi (al-kuhl) tosin on tarkoittanut antimonijauheesta valmistettua silmävoidetta. Tutuksi tulleeseen päihteeseemme sen yhdistyi 1500-luvulla. Tuolloin elänyt alkemisti Paracelsus luuli että alkoholi on hienoa jauhoa. Näin kertoo Etelä-Aasian tutkimuksen ja indoeuropeistiikan professori Klaus Karttunen kirjassaan.
Kahville Karttusella on yhtä kiintoisa taustoitus. Qahwa tarkoitti alun perin viiniä, mutta islamin mukanaan tuoman alkoholinuivuuden seurauksena sanan arvellaan siirtyneen merkitsemään toista juomaa. Sitä jota tämän kirjoittajallakin on nyt vieressään mukissa maidolla lantrattuna.
Sanat kiertävät kielestä toiseen
Monet sanoistamme ovat alun perin itämaisia, mutta ne ovat kiertäneet meille maantieteelisesti länsieurooppalaisten kielten kautta. Toki venäjä on antanut kieleemme paljon sanoja.
Karttusen opuksessa idän kielet tarkoittavat Aasian kielten lisäksi Pohjois-Afrikassa ja Euroopassa puhuttuja turkkilaiskieliä.
Teos ei tietenkään ole sanastoltaan kattava. Sellaisen kokoaminen olisi Herkuleen urotyö. Arabia, aramea, heprea ja persia ovat monen sanan alkuperäkieliä. Raamattu tietenkin on merkittävä tekijä. Kauppa, taide, tähtitiede, eläintiede, hallinto, maantiede – alan kuin alan termistössä on itämaisiakin juuria.
Uusia sanoja tulee koko ajan
Lisää sanoja tulee koko ajan myös suoraan muun muassa populaari-, urheilu- ja ruokakulttuurin välityksellä. (Sushi, tsunami, karambola, fengšui, haiku, kansallisurheilumme karaoke; nämä ja lukuisat muut sanat ovat arkikäytössämme.)