MM-rallin mestaritiimin pomo ymmällään huipputuloksista

M-Sport Fordin Sebastien Ogier on ollut hurjassa iskussa kauden neljässä ensimmäisessä MM-rallissa. Ranskalaismestari on napannut kolme voittoa neljässä kilpailussa ja porskuttaa MM-sarjan kärjessä.

Video: Tunnelmia edellisestä MM-rallista Ranskasta.

Ogier valloitti viime kaudella mestaruuden Fordin puikoissa, ja samalla M-Sport nappasi valmistajien MM-tittelin. Tallin alkukauden iskukyky ei ole siis täysi yllätys, mutta tallipomo Malcolm Wilson on siitä huolimatta ymmällään huipputuloksista.

– En olisi voinut kuvitellakaan, että voittaisimme kolme rallia kauden neljästä ensimmäisestä, Wilson hämmästeli MTV Sportille.

– Olemme ottaneet hyviä kehitysaskeleita auton kanssa – ne eivät ole olleet isoja harppauksia, mutta olemme tehneet pieniä muutoksia. Nämä pienet asiat ovat auttaneet Sebastienia tuntemaan olonsa luottavaisemmaksi autossa, ja se näkyy nyt tuloksissa, Wilson arvioi.

Brittitiimi M-Sport on tiivistänyt entisestään yhteistyötään Fordin kanssa ja samalla tallin virallinen nimi on muuttunut M-Sport Fordiksi. Wilsonin mukaan Ford on antanut etenkin lisää resursseja tallille täksi kaudeksi.

– Meillä on nyt mahdollisuus käyttää enemmän aikaa esimerkiksi ilmastokammiossa. Yhden päivän sijaan meillä on nyt ollut aikaa kaksi tai kolme päivää. Lisäksi olemme pystyneet paremmin optimoimaan asioita. Automme oli erityisessä tuulitunnelissa Charlottessa Meksikon rallin jälkeen. Tiedämme pystyvämme tekemään vielä enemmän parannuksia aerodynamiikkaan kauden toisella puoliskolla. Yhteistyö on tuonut positiivisia asioita, Wilson listaa.

M-Sport Ford ja Ogier jahtaavat seuraavaa voittoaan tulevana viikonloppuna Argentiinan MM-rallissa. Suomalaiskuljettaja Teemu Suninen ajaa kisassa Ogierin tallikaverina Ford Fiesta WRC -autolla.

Lue myös:

    Uusimmat