Hiihtäjät käyttävät haastatteluissa paljon lajiin liittyviä termejä. Ne eivät välttämättä avaudu katsojalle, joka ei tunne lajia tai fysiologian perusteita. STT yrittää suomentaa tavallisimpia Seefeldin MM-kisoihin liittyviä termejä ja hokemia. Asiantuntijana on Vierumäen valmennuskeskuksen johtaja, Suomen ja Saksan hiihtomaajoukkueita valmentanut Ismo Hämäläinen.
Fyysiseen suoritukseen liittyviä termejä:
Seefeld on melko korkealla: Herkimmät korkeuteen reagoivat saavat akuutin vuoristosairauden oireita 900 metristä ylöspäin merenpinnan tasoon verrattuna, ja 2 500 metrissä noin viidennes saa oireita. Oireet ovat lievimmillään pahoinvointia ja päänsärkyä vaikeutuen korkeammalla hengenahdistukseen, oksenteluun, tasapainohäiriöihin ja sekavuuteen.
Noin 1 200 metrin korkeudessa sijaitsevassa Seefeldissä laskennallisesti viidellä prosentilla koko väestössä tulee vuoristosairauden vaikutuksia. Sillä on vaikutusta suorituskykyyn ja hapenottoon. Hapenotto laskee noin viisi prosenttia verrattuna merenpinnan tasoon.
Seefeldin korkeus on salakavala. Kokemattomalle urheilijalle voi tulla houkutus lähteä liian lujaa, koska ei tunne korkeutta. Kova aloitus voi kostautua matkan edetessä.
Hapottaa: Urheilussa työskentelyalue on jaettu aerobiseen alueeseen eli hapen avulla tapahtuvaan tekemiseen ja anaerobiseen alueeseen eli ilman happea tehtävään tekemiseen. Välissä on vauhtikestävyysalue.
Hapottaminen tarkoittaa, ettei pystytä liikkumaan vain hapen avulla. Happi ei riitä, ja elimistöön alkaa kertyä kuona-aineita, joita ei kyetä huuhtelemaan pois. Uloshengitysilman hiilidioksidin määrä kasvaa suhteessa hapen määrään. Harjoituksessa sormenpääverinäytteestä määritetään veren laktaattipitoisuutta, ja kansankielellä puhutaan maitohapoista.