Miten tämä lihaskimppu on seitsemänkymppinen? Hurjassa tikissä olevaa teräsvaaria luullaan vuosikymmeniä nuoremmaksi

Kiinalaisella kehonrakentajalla Yang Xinminillä on ikää 72 vuotta, mutta sitä harva uskoisi. Nuorekkaana säilynyt lihaskimppu näyttää monen silmissä jopa vuosikymmeniä nuoremmalta.

Yang aloitti treenaamisen 1980-luvulla 35-vuotiaana, ja mies on painanut fysiikkansa eteen vuosikymmeniä kovasti töitä. Päivittäin uurastava Yang sanoi vuonna 2018 kiinalaismedia Change Productionille, että hän on elänyt vuosien saatossa terveellistä elämää kehonrakennustreenaamisen ansiosta. 

– Minun pitäisi olla kiitollinen siitä, mitä olen kehonrakennuksessa saavuttanut, ja mainostaa sitä, jotta useammat ihmiset haluaisivat aloittaa kehonrakennustreenin, hän ynnäili.

Rautaisessa ulkoisessa tikissä oleva Yang kertoi voivansa hyvin seitsemänkymppiseksi. Verenpaine ja veren rasva-arvot olivat normaalit ja luun tiheys kuin 30-vuotialla.

– Ensimmäinen asia, jonka lääkärini sanoi, oli että "et näytä päivääkään yli 60-vuotiaalta".

Se ei ollut tippaakaan liioitellusti sanottu. Suositussa verkkoyhteisössä Redditissä lähti hiljattain video Xinministä vuodelta 2019, ja käyttäjä kirjoitti sen yhteydessä Yangin näyttävän kuin hän olisi kolmissakymmenissä vuosikymmenen päivittäisen treenaamisen jälkeen.

Toki osa on katsonut Xinminin näyttävän vanhemmalta, mutta myös Ladbible-sivuston jakamalla CNS TV:n videolla yhdyttiin nuoruusarvioon ja kuvailtiin, että Yangin hyvin rakennetut lihakset ja hyvä terveydentila saavat hänet näyttämään 30–40-vuotiaalta mieheltä. 

"Kehonrakennusystävät – nähdään 80-vuotiaana!"

Ulkokuntoilun suosio kasvaa – MTV näyttää aamun tehotreeniliikkeet 6:18
MTV näyttää teholiikkeet ulkotreeniin.

Treenaamisen ohella Yangille sopinut ruokavalio on tukenut miehen terveyttä. Hän on kertonut syövänsä aamiaisella kuudesta kahdeksaan kananmunaa ja lisäksi tomaattia, kurkkua, kaurahiutaleita ja kananrintaa.

– Olen syönyt näin lähes 10 vuoden ajan.

Yli 100 palkintoa ja yli 100 mitalia urallaan sanojensa mukaan voittaneen Yangin tavoitteet ovat kuitenkin muuttuneet. Enää hänelle ei ole tärkeää jahdata mestaruuksia, vaan ylläpitää terveyttään, hidastaa ikääntymisen vaikutuksia ja saada myös energiaa muuhun tekemiseen.

Yang pyörittää nykyään oman treenaamisensa ohella kehonrakennustreenileirejä ja järjestää yksityisiä treenikursseja. Konkari katsoo, että kiinalaisen kehonrakennuksen taso on menneistä ajoista kauttaaltaan noussut, kun hänen aloittaessaan bodareita ei ylipäätään maassa paljoa ollut.

– Yhä useammat nuoret kiinalaiskehonrakentajat saavat ammattilaiskortin. Kehonrakennuksen nuorempi sukupolvi on kiinalaisen kehonrakennuksen toivo tulevaisuudelle.

Mutta tulevaisuutta bodauksen parissa on vielä Xinminilläkin, kun mieheltä asiasta kysytään.

– Merkitkää sanani ylös, harjoittelen yhä kahdeksankymppisenä. Minun kehonrakennusystäväni – nähdään 80-vuotiaana!

Lue myös:

    Uusimmat