Miten Suomi alkaa palata normaaliin? Tämä kaikki tiedetään hallituksen koronarajoituksia purkavista neuvotteluista

Exit-neuvottelujen toinen päivä alkaa nyt – MTV Säätytalolla, seuraa suorana 21:25
Katso MTV Uutiset Livestä, kuinka hallituksen jäsenet kommentoivat neuvotteluja tänään Säätytalolle mennessään.

MTV Uutisten tietojen mukaan hallitus kertoo tänään, missä aikataulussa ja missä järjestyksessä rajoitustoimia aletaan purkaa. Konkreettisia päätöksiä odotetaan toisen asteen oppilaitosten, korkeakoulujen, harrastuspaikkojen, museoiden ja kirjastojen avaamisesta.

STT:n mukaan odotetaan myös, että hallitus kertoo, miten Suomessa irrottaudutaan yli kymmenen ihmisen kokoontumisrajoituksesta tai yli 70-vuotiaiden vapaaehtoisesta kotikaranteenista. Myös Viron työmatkaliikenteen avaamisesta keskustellaan.

MTV Uutisten tietojen mukaan hallitus kertoo rajoitustoimien purkamisen laajasta kokonaisuudesta, aikataulusta ja järjestyksestä. Tarkkaa päivämäärää kaikkien toimien purkamiselle ei kuitenkaan ole luvassa.

Hallituksen oli jo eilen määrä kertoa Suomen niin sanotusta exit-strategiasta eli siitä, miten Suomi aikoo purkaa koronavirusepidemian vuoksi tehtyjä rajoituksia.

Neuvottelut kuitenkin venyivät ja hallitus palasi Säätytalolle tänään kello 10. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi toivovansa, että neuvottelut saadaan tänään valmiiksi. 

Päätökset tehdään valtiovarainministeriön kansliapäällikön Martti Hetemäen johtamam niin sanotun exit-työryhmän laatiman raportin pohjalta. Raportti on julkinen vasta hallituksen neuvottelujen jälkeen.

Näistä asioista luvassa konkreettisia päätöksiä

Konkreettisia päätöksiä odotetaan tänään esimerkiksi toisen asteen oppilaitosten, korkeakoulujen, harrastuspaikkojen, museoiden ja kirjastojen avaamisesta.

Ne ovat aiempien päätösten perusteella kiinni 13. toukokuuta asti.

MTV Uutisten tietojen mukaan hallituksessa on haluja avata ainakin kirjastoja, mutta joitakin rajoituksia niiden käyttöön on kuitenkin odotettavissa.

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r.) oli tänään Säätytalolle mennessään varman oloinen siitä, että höllennyksiä tulee.

– Rajoituksia pystytään höllentämään, mutta pidetään tasapaino, Henriksson sanoi.

STT:n mukaan odotetaan myös, että hallitus kertoo, miten Suomessa irrottaudutaan yli kymmenen ihmisen kokoontumisrajoituksesta tai yli 70-vuotiaiden vapaaehtoisesta kotikaranteenista. Myös Viron työmatkaliikenteen avaamisesta keskustellaan.

Jatketaanko poikkeustilaa ja joudutaanko rajoituksia tiukentamaan?

Sisäministeri Maria Ohisalo (vihr.) korosti tänään Säätytalolle mennessään, että varotoimia tarvitaan vielä. Hänen mielestään suomalaisten kannattaa mieltää Suomi yhä "kahden metrin turvavälin yhteiskunnaksi".

– Jos rajoituksia nyt höllennetään, niitä voidaan myöhemmin joutua kiristämään, Ohisalo sanoi.

Myös valtiovarainministeri Katri Kulmuni (kesk.) totesi eilen, että yhteiskuntaa pitää päästä avaamaan, mutta avaustoimet saattavat jäädä väliaikaisiksi.

– Täytyy olla varautunut siihen, että jossain vaiheessa joudutaan vetämään kiristyksiä takaisinkin, Kulmuni sanoi.

Oikeuskansleri Tuomas Pöysti totesi sunnuntaiaamuna, että siitäkin keskustellaan, onko poikkeustilan jatkamiselle yhä perusteita. Hänen mukaansa nyt on pyrittävä vähentämään valmiuslain nojalla tehtyjen toimien käyttöä.

Esimerkiksi Iltalehden lähteiden mukaan poikkeusolot aiotaan kuitenkin vielä pitää voimassa.

Päätökset ravintoloista myöhemmin

MTV Uutisten tietojen mukaan ravintoloiden korvauspaketti ei ole käsittelyssä. Hallitus antaa esityksen eduskunnan edellyttämästä korvauksesta ravintoloille myöhemmin tällä viikolla.

Ravintolat on määrätty pysymään kiinni toukokuun loppuun asti. Eduskunta on todennut, että ravintoloita pitää tukea tilanteessa, jossa niiden elinkeinotoimintaa on rajoitettu lailla.

Lue myös:

    Uusimmat