Yksi yllättävä asia yhdistää Ladaa ja Teslaa

Uudessa Lada Nivassa uskomaton lisävaruste 0:34
Uuteen Lada Nivaan on vuodesta 2018 alkaen ollut saatavilla varsin erikoinen lisävaruste.

Lada ja Tesla edustavat lähes kaikessa automaailman ääripäitä, mutta automalliston iän suhteen ne ovat paljon lähempänä toisiaan kuin uskoisi. Vertailu ei tosin ole täysin reilu, sillä se ei huomioi autoihin vuosien varrella tehtyjä päivityksiä. Kun tilasto luodaan juuri tietynlaisella asetelmalla, voivat tulokset olla hullunkurisia.

Amerikkalaista Teslaa on totuttu pitämään sähköautoilun edelläkävijänä ja tuliterän teknologian takuumerkkinä. Niinpä saattaa yllättää, että sähköautoilun pioneerin mallivalikoima kuuluu iältään automaailman vanhimpiin.

Edellä hidastelee ainoastaan yksi autonvalmistaja, nimittäin venäläinen automerkki Lada. Ladan mallivalikoiman keskimääräinen ikä onkin sitten omaa luokkaansa, peräti 18,9 vuotta.

Ladan vanhin automalli juontaa syvälle pysähtyneimpään neuvostoaikaan. Nelivetoinen maastoauto Niva esiteltiin neuvostoyleisölle jo huhtikuussa 1977.

Neuvostoliitto romahti lopulta oman mahdottomuuteensa, mutta uppiniskainen Niva rouhii yhä Venäjän hyytäviä selkosia. Ikää autoveteraanille on kertynyt jo 45 vuoden verran.

Niva on säilyttänyt neuvostohenkisen kuosinsa, mikä voi viitata maan autoteollisuuden jäykkyyksiin ja uudistuksia vierovaan asenteeseen. Sama tosin pätee myös muuhun Lada-mallistoon.

Tesla ikämallien kakkonen

Paradoksaalista kyllä, kakkoseksi tässä rankingissa sijoittuu autoalan syvälliseen murroksen johdattanut Tesla.

Yhtiö on julkistanut yhteensä neljä täyssähköistä automallia vuoden 2009 jälkeen. Valikoiman keskimääräinen ikä on kuitenkin jo 7,8 vuotta.

Valikoiman vanhin on Model S, jonka prototyyppi paljastettiin maaliskuussa 2009. Auton varsinainen sarjatuotanto alkoi vuonna 2012.

Keskikokoinen katumaasturi Model X vedettiin ensimmäisen kerran verhon takaa helmikuussa 2012. Tuotantolinjoille Teslan kakkosmalli päätyi syyskuussa 2015.

Kompaktin Model 3:n vuoro oli maaliskuussa 2016. Samaa kokoluokkaa edustava katumaasturi Model Y seurasi kolmea vuotta myöhemmin.

Päivityksiä ei huomioida

Tesla on kaiken kaikkiaan melko yllättävässä seurassa, sillä samoille lukemille sen kanssa yltää intialainen Mahindra.

Motor1-sivuston laatima tilasto perustuu 30 autonvalmistajan ja 705 automallin maailmanlaajuiseen vertailuun. Vertailun lähtökohdaksi on valittu ajankohta, jolloin ajoneuvo paljastettiin suurelle yleisölle ensimmäisen kerran – ei siis sen virallinen julkistaminen.

Lisäksi faceliftit sekä erilaiset päivitykset on suljettu pois. Automallin uudistumisen kriteeriksi on otettu kokonaan uuden sukupolven mallin tulo markkinoille.

Tämä kriteeristö paljastaa Teslan verkkaisen uudistumistahdin. Lisäksi sen kohdalla huomioimatta on jätetty esimerkiksi yhtiön harrastamat langattomat päivitykset, joiden avulla jo myytyjen autojen ominaisuuksia on taannehtivasti kohenneltu.

Tietoa on kerätty kiinalaisten, amerikkalaisten, eurooppalaisten, korealaisten, intialaisten ja venäläisten autonvalmistajien valikoimista. Sen perusteella kiinalaiset autonvalmistajat ovat kovassa nosteessa.

Hitaat ja nopeat

Suurista autonvalmistajista erityisen hitaasti nahkaansa näyttävät luovan Renaultin ja Nissanin allianssi sekä ranskalais-italialainen Stellantis. Nissanin mallivalikoiman keski-iäksi Motor1 kertoo 6,5 vuotta.

Nissanin allianssikaveri Renault sijoittuu mallien ikävertailussa kolmanneksi 5,2 vuoden keski-iällä. Väliin kiilaa muun muassa Fiatia, Alfa Romeota, Peugeotia, Citroënia ja Opelia valmistava Stellantis (5,5 vuotta).

Suurten mutta nopealiikkeisten automerkkien kärki hajautuu laajalle. Kärkkäimmäksi kilpavarustelijaksi osoittautuu ehkä hieman yllättäen japanilainen Honda, jonka yli 20 automallin keski-ikä on vain 3,4 vuotta.

Kiireisiä tahoillaan ovat myös korealainen Hyundai, kiinalainen Geely, saksalainen Mercedes ja amerikkalainen GM.

Kiinalaiset osoittautuvat nopealiikkeisiksi pelureiksi, joilla on tarjolla tuoretta ja runsasta mallivalikoimaa. Uusimmasta päästä ovat esimerkiksi Xpengin ja Nion täyssähköiset mallit, jotka ovat vain muutaman vuoden ikäisiä.

Muotoilunsa ja suoritusvoimiensa puolesta ne ovat enemmän kuin vertailukelpoisia vakiintuneempien merkkituotteiden kanssa.

Japanilaisen Isuzun kärkisijaa selittää ennen kaikkea kahden tarjolla olevan automallin MU-X:n ja D-Maxin hiljattain tapahtunut sukupolvenvaihdos.

Lue myös:

    Uusimmat