Mitä tutkijoille tapahtui Etelämantereella? Kaikkien aivot kutistuivat

Etelmämantereen hyytävä kylmyys ei monia houkuttele. Vielä vähemmän houkuttelevaksi Etelämantereen tekee tuore tutkimustulos, jonka mukaan pitkäaikainen oleskelu alueella kutistaa aivoja.

Syynä aivojen kutistumiseen saattaa olla Etelämantereella vallitseva sosiaalinen eristyneisyys ja silmänkantamattomiin jatkuva jäätikkö.

Science News -sivusto kertoo kahdeksasta tutkijasta ja kokista, jotka työskentelivät saksalaisella Neumayer III -tutkimusasemalla 14 kuukautta. Kesäaikaan ryhmä tapasi muitakin tutkijoita, mutta talven hyisessä pimeydessä he olivat vain keskenään.

Eläinkokeissa vastaavanlaiset olosuhteet ovat vaikuttaneet eläinten hippokampukseen, joka on muistiin ja navigointikykyihin liittyvä alue aivoissa.

Etelämantereen sulamisnopeus kuusinkertaistunut 40 vuodessa 1:05

Video: Etelämantereen sulaminen on kiihtynyt huomattavasti.

Tutkijoiden aivot kuvattiin ennen Etelämantereelle lähtöä ja sen jälkeen. Keskimäärin ryhmän jäsenten hippokampuksen havaittiin kutistuneen eristyksissä seitsemän prosenttia. Hyvä uutinen on, että aivot ilmeisesti palautuvat ennalleen, kun ne saavat lisää ärsykkeitä.

Tutkimus eristyneiden olojen vaikutuksesta ihmiseen on tärkeää, sillä tulevaisuuden astronautit altistuvat samankaltaisille olosuhteille pitkillä avaruuslennoilla.


Lue myös:

    Uusimmat