Mitä tehdä, kun mieli myllertää ja mutsi on nolo? Tämä teini-ikäisen käytöksestä pitäisi muistaa: "Vanhemmat eivät ehkä ihan saa kiinni...

Aikuisen näkökulmasta teiniys tuntuu iskevän yhdessä yössä. Teiniaivojen hormonaalinen palkkiomyrsky ohjaa nuorta kasvamaan itsenäiseksi ja erilliseksi.

Teineistä puhuttaessa tarkoitetaan yleensä 13–19-vuotiaina. Maailma kuitenkin "aikuistaa" lapsia varhain.

– Ei ehkä eroteta sitä, että murrosikä käsittää sekä fyysisen puberteetin että ajattelun ja aivojen kehityksen ja muutoksen, lastenpsykiatri, perhe- ja paripsykoterapeutti Janna Manninen kuvaa Huomenta Suomessa.

Esimerkiksi meikkaaminen ei kerro mitään siitä, onko teini-ikä jo alkanut – maailmassahan on aikuisiakin, jotka eivät meikkaa koskaan.

– Ulkoisiin asioihin ei pitäisi rakentaa ajatusta, että nyt hän on mennyt nuoruuden maailmaan. Se on sisäinen prosessi, Manninen sanoo.

Aikuisen näkökulmasta teiniys tuntuu iskevän yhdessä yössä. Aiemmin niin ihana lapsi muuttuukin omapäiseksi vastaanpanijaksi.

Syy muutokselle on kuitenkin aivan looginen. Teini-iässä aivojen toiminta muuttuu; ne alkavat esimerkiksi palkita nuorta erilaisesta toiminnasta kuin aiemmin.

– Ennen se [palkitsevin] on ollut se oma perhepiiri, vanhemmat ja leikki, lähiaikuiset. Teini-ikäinen alkaa saada palkkiota sosiaalisesta liittymisestä, siitä, että on ikätovereita, kokee kuuluvansa joukkoon, kuvaa psykologi ja psykoterapeutti Leea Mattila kuvaa.

Nuorille aivoille yksi massiivinen palkinto on häpeän välttely. Nuori elää ikään kuin häpeä reunalla. Siksi tietyistä kengistä tai pukeutumistavasta voi tulla hänelle iso asia.

"Vanhemmat eivät ehkä ihan saa kiinni siitä, ettei nuori ole vastuussa aivojen kehityksen muutoksesta"

Teini-ikä mielletään yleensä ajaksi, jolloin nuorelle pitää esimerkiksi asettaa rajoja. Arkea kuvataan kamppailuksi "hankalan teinin" kanssa.

– Vanhemmat eivät ehkä ihan saa kiinni siitä, ettei nuori ole vastuussa aivojen kehityksen muutoksesta, Manninen kuvaa.

Aivojen hormonaalinen palkkiomyrsky ohjaa nuorta kasvamaan itsenäiseksi ja erilliseksi. Se kuuluu elämään.

– Et saa ikuisesti tyydytystä siitä kainalossa nyhjäämisestä, vaan täytyy lähteä maailmaan, ja vanhemman myös uskaltaa päästää sinne, Mattila muotoilee.

Tärkeintä olisikin yrittää ymmärtää teinin pään sisäistä maailmaa, ei tuijottaa pelkästään esimerkiksi meikkaamista tai muuttunutta käytöstä.

– Ymmärtäminen usein ymmärretään väärin, että pitäisi tietää, mitä teini ajattelee, kokee tai tuntee. Kyse on siitä, että olemme avoimia, ihmettelemme. Olemme oikeastaan aika epävarmoja. Saa olla epävarma, Mattila sanoo.

Miten vastata "kaikki muutkin saa" -vaatimuksiin? Miksi vanhempi hävettää? Miten nuorelle voisi viestiä "olen sinun puolellasi"? Katso koko keskustelu yllä olevalta videolta.

Katso myös: Tuhannet nuoret kertovat aikuisten kiusaavan koulussa

Lue myös:

    Uusimmat