Mitä riemua! Tältä näytti, kun lapset pääsivät ensimmäistä kertaa ulos kuuteen viikkoon Espanjassa: "He heräsivät aamulla 6.30 ja hokivat, että nyt mennään ulos"

Kuuden viikon sisätiloissa jumittamisen jälkeen alle 14-vuotiaat lapset pääsivät sunnuntaina Espanjassa viimein ulos juoksemaan ja leikkimään. Espanjan rajoitustoimet koronaviruspandemian aikana ovat olleet maailman tiukimpien joukossa, eivätkä lapset ole maaliskuun puolivälin jälkeen saaneet liikkua ulkona lainkaan.

Sunnuntaihin asti vain aikuiset saivat poistua kotoa, ja hekin vain ostamaan ruokaa ja lääkkeitä, pikaisesti ulkoiluttamaan koiraa tai hakeutuakseen sairaanhoitoon. Nyt korkeintaan kolme alle 14-vuotiasta kerrallaan saa ulkoilla kerran päivässä tunnin ajan aamu- ja iltayhdeksän välisenä aikana. Mukana saa olla vain yksi aikuinen, ja seurueen on pysyttävä alle kilometrin päässä kotoa.

Madridissa kasvomaskein suojautuneita lapsia näkyi sunnuntaina niin rullaluistimilla, polkupyörillä kuin lelulastenvaunuja työntäen.

Kahden lapsen isä Miguel Lopez kertoi lastensa lähteneen ulos maskein ja hansikkain varustautuneina.

– Tämä on heille kiinnostavin asia kuukauteen, hän kuvaili.

Alkuperäinen suunnitelma ei kelvannut

Kahden lapsen äiti Inmaculada Paredes oli aamulla lähdössä liikkeelle kiertämään naapurustoa sallitun kilometrin säteellä. Hän kertoi 7- ja 4-vuotiaiden lastensa olleen hyvin innoissaan ja erittäin kärsimättömiä.

– He heräsivät aamulla kello 6.30 ja hokivat, että nyt mennään ulos, hän sanoi.

Alun perin hallitus suunnitteli sallivansa lasten ulkoilevan vain aikuisten mukana harvoilla luvallisilla matkoilla esimerkiksi ruokakauppaan. Suunnitelma ei kuitenkaan miellyttänyt ketään, joten se kuopattiin pikaisesti.

– Maalaisjärkemme sanoo, että tämä on turvallista lapsille. Jos minä voin mennä supermarkettiin, joka on suljettu tila, niin kyllähän kävelylle lähtemisen on oltava turvallisempaa, Paredes arvioi.

Sekä Lopez että Paredes olisivat toivoneet rajoitusten hellittämistä jo aiemmin. He kuitenkin sanovat ymmärtävänsä viranomaisten varovaisuutta. Lopez uskoo, että vastuuttomasti toimivat ihmiset olisivat täyttäneet rannat ja puistot, jos lasten vieminen ulos olisi ollut sallittua.

Muutakin kuin kauppareissuja luvassa pian myös aikuisille

Espanjan terveysministerin Salvador Illan mukaan lasten pääsy ulos on yksi askel kohti kohti höllempiä rajoituksia. Lapsiin kohdistuvat rajoitteet ovat saaneet osakseen paljon arvostelua, sillä asiantuntijat ovat varoitelleet niiden aiheuttamista vaaroista lasten terveydelle ja henkiselle hyvinvoinnille.

Aiemmin tässä kuussa yksi Espanjan varapääministereistä Pablo Iglesias pahoitteli maan lapsille kuuden viikon sisälläoloa ja sanoi ymmärtävänsä, ettei tilanne ole helppo.

Pääministeri Pedro Sanchez lupasi lauantaina, että ensi viikon viikonlopusta alkaen kaikki espanjalaiset saavat taas urheilla ulkona ja käydä kävelyillä. Tiistaina luvassa on hallituksen laajempi suunnitelma siitä, miten rajoituksista päästään eroon. Maan tilanne on osoittanut varovaisia merkkejä paremmasta suunnasta, sillä sunnuntaina kuolonuhrien määrä oli alhaisin sitten maaliskuun 20. päivän.

Lue myös:

    Uusimmat