Mitä kertoo rään väri, vuoto tai tukkoisuus? Kuusi faktaa nenästä
Keuhkosairauksien erikoislääkäri ja allergologi Klaus Tamminen kertoo, mitä rään väristä voi päätellä ja miksi nenä välillä menee tukkoon tai alkaa vuotaa.
Mikä on nenän tehtävä?
Haistamistakin tärkeämpi tehtävä nenällä on siinä, että se lämmittää, kostuttaa ja puhdistaa sisäänhengitettävää ilmaa. Oikein toimiessaan nenä on täten erittäin tehokas suodatin ja apu keuhkoille.
Nenän limakalvo tuottaa jatkuvasti limaa. Jos limakalvo on vaurioitunut, limaa muodostuu liikaa, jolloin nenä niin sanotusti menee tukkoon. Toisaalta vaurioitunut limakalvo voi myös kuivua, haavautua, karstoittua ja pahimmillaan vuotaa verta. Limakalvon tulee olla ehjä, jotta se toimii siinä tehtävässä, mihin se on suunniteltu.
Miksi nenä alkaa vuotaa kylmässä tai kun siirtyy kylmästä lämpimiin sisätiloihin?
Nenän limakalvo reagoi hyvin herkästi lämpötilan muutoksiin. Kun lämpötila muuttuu, limakalvo alkaa suojata itseään tuottamalla lisää limaa. Kun se tuottaa sitä olosuhteisiin nähden liikaa, lima valuu ulos.
Miksi nenästä tulee välillä kirkasta limaa, välillä sameaa?
Jos erite ei ole kirkasta, se on yleensä merkki jostakin tulehduksesta. Kyseessä voi olla joko allerginen tulehdus tai infektio. Samentuneessa limassa on mukana mikrobeja eli bakteereja tai viruksia.
Voiko rään väristä päätellä jotakin?
Vitsaillen voisi sanoa, että keuhkolääkäri näkee potilaan sylkykupista, miten hoidossa kannattaa edetä: mitä vihreämpää, tummempaa ja rumempaa räkä on, sitä rajumpia antibiootteja yleensä tarvitaan. Aina antibiootit eivät tietenkään ole tarpeen, mutta vaaleammat värisävyt ovat terveellisempiä ja riskittömämpiä kuin oikein tummat.
Täytyy muistaa, että joskus liman seassa on verta, joka värjää sen, vaikkei nenässä ole infektiota. Nyrkkisääntö kuitenkin on, että terveestä nenästä ei tule ruman väristä räkää.
Onko normaalia, että niistäessä tulee verta paperiin?
Niistäessä paperiin tuleva veri on merkki ylähengitysteiden limakalvovauriosta. Normaali, terve limakalvo ei vuoda verta.
Jos nenästä tulee herkästi verta, nenästä pitäisi huolehtia enemmän esimerkiksi kostuttamalla sitä apteekista saatavilla aineilla. Ihan niin kuin kuiva ihokin haavoittuu ja vuotaa, kuivan limakalvon verisuonten päät alkavat vuotaa verta, ja tämä näkyy räässä.
Miksi nenä menee flunssassa tukkoon?
Flunssassa limakalvoon muodostuu vaurio, jota limakalvossa olevat rauhassolut yrittävät korjata limantuotantoa lisäämällä. Tämä aiheuttaa limakalvon turpoamisen eli nenän tukkeutumisen.
Vaurioituneen limakalvon rakenteet eivät kuitenkaan pysty suojaamaan alla olevia hermopäätteitä ja soluja. Silloin sinne muodostuu inflammaatiota (hiljaista tulehdusta) ja hermoärsytystä. Ilmiö on vähän sama kuin jos suodatinpaperi repeäisi kahvinkeittimessä ja purut – nenän tapauksessa mikrobit ja bakteerit – menisivät kaikki läpi. Tämä taas aiheuttaa lisää oireita.
Onko miesflunssaa olemassa?
Ylilääkäri Asko Järvinen kertoo, onko "miesflunssa" tosiaan niin vakava kuin siihen sairastuneet väittävät.
Uusimmat
-
00:56
Celine Dionin ja Lady Gagan duetto jäi haaveeksi
-
00:47
Olympiatuli syttyi kuumailmapalloon Pariisin kaatosateessa – vakavasti sairas Celine Dion huipensi avajaiset
-
00:24
Olympiatulen sytyttäjät paljastuivat! Nolo moka väritti avajaisten huipennusta
-
00:01
Kysely: Lähes puolet suomalaisista pitää oman kunnan terveyspalveluja riittämättöminä
-
23:59
YK: Yli 180 000 palestiinalaista on joutunut pakenemaan taisteluja Etelä-Gazassa muutaman viime päivän aikana
-
23:23
Savonlinnan oopperajuhlissa helteet tuovat oman haasteensa Olavinlinnassa esiintymiseen – Torikka: Happi loppuu
-
23:01
Suomalainen startup-yritys muokkaa sinilevästä aurinkorasvan raaka-ainetta
-
22:12
Raju kulissifarssi julki kesken Pariisin seremonian – "Tämä on häpeällistä"
-
22:01
Kim Kardashian julkaisi näyttäviä otoksia Italiasta: "Seksipommi on astunut villaan"
-
21:58
"Pystyi hädin tuskin kävelemään" – nainen syötti koiransa hengiltä Uudessa-Seelannissa
-
21:55
Räväkät otteet Seinellä! Katso kuvat Suomen olympiajoukkueen avajaisriemusta
-
21:54
Trump vakuutti Netanjahulle voivansa järjestää asiat Lähi-Idässä, jos hänestä tulee presidentti
-
21:06
Muistatko Alexian? Uh La La La -hitti villitsee edelleen
-
21:05
Suomen keihästoivolta onnistunut veto olympialaisten kynnyksellä: "Tehoja oli"
-
21:03
Kerava pystytti omat asuntomessut peruutettujen tilalle - yli puolet uudesta kaupunginosasta viheraluetta
-
20:30
MTV seuraa: Pariisin olympialaisten avajaisissa esiintyi suomalainen viulisti
-
20:01
Huumeita, strippareita ja alkoholia – tosi-tv-tähti Scott Disick muistelee rankkoja aikojaan
-
19:41
Kaksi lasta löydettiin elottomana vedestä Vantaan Kuusijärveltä
-
19:31
Patrik Laineesta ilouutinen
-
19:20
Kolme ämpäriä joka päivä poimiva Prania ja Mari odottavat sukulaisiaan marjanpoimintaan Suomeen: "Ei heitä päästetä – on ikävä!"
-
Lataa lisää