Miro Heiskanen muistelee NHL-seuransa shokeeraavaa yllätystä: ”Ei tiennyt yhtään, että tuollainen tulisi”

Miro Heiskanen kuin kala vedessä NHL:ssä: Olen saanut vapaat kädet pelata vahvuuksillani 5:13
Videolla Miro Heiskasen haastattelu.

Jääkiekkoliiga NHL:ssä suomalaiskolmikko Miro Heiskanen, Roope Hintz ja Esa Lindell todistivat muutama kuukausi sitten jättiyllätystä, kun heidän edustamansa seura Dallas Stars vaihtoi päävalmentajaa. Shokeeraava käänne ei heijastunut kuitenkaan seuran tekemiseen.

Stars ilmoitti 10. joulukuuta antaneensa potkut Jim Montgomerylle. Syy: epäammattimainen käytös.

Ilmoitus tuli kuin puun takaa, ihan myös Starsin pelaajille.

– Ei tiennyt yhtään, että tuollainen tulisi. Oli kyllä iso yllätys, kun aamulla tuli hallille, Starsin suomalaispuolustaja Miro Heiskanen muistelee MTV Urheilulle.

Montgomery myönsi myöhemmin, että hän on hakenut apua alkoholiongelmaansa.

Starsin uudeksi luotsiksi nimitettiin aiemmin apuvalmentajana toiminut Rick Bowness.

Heiskasen mukaan valmentajavaihdos ei ravistellut rivejä.

– Aika samoja juttuja olemme pyrkineet tekemään, mitä teimme aiemmin valmentajan kanssa. Puolustuspeli on ollut tiiviimpää. Olemme olleet aika puolustava jengi vaihdoksen jälkeen.

– Se, mitä he haluavat ja mitä he vaativat, on aika simppeliä. Kiekot pitää saada syvään, minimoidaan virheet ja siniviivan päällä pitää olla fiksu. Joku voi sanoa, että tylsää, mutta tuo on toiminut tähän asti, Starsin toinen suomalaispuolustaja Esa Lindell miettii hymyillen.

Lindell näkee, ettei muutos vaikuttanut ”hirveästi joukkueeseen”.

Esa Lindellin haastattelu:

Esa Lindell yhteistyöstään pakkiparinsa John Klinbergin kanssa: Työnjako on selkeä, tulemme hyvin toimeen 5:15

Heiskasen mukaan Starsin isoin muutos tapahtui jo ennen yllättävää valmentajakäännettä.

– Pelasimme kauden ensimmäisissä peleissä hyvin – emme vain saaneet niistä voittoja. Sen jälkeen turhauduimme ja peli meni sen myötä huonommaksi.

– Sitten saimme pari voittoa, itseluottamusta ja siitä se sitten rakentui, Heiskanen kertaa.

Stars on tällä hetkellä oman keskisen divisioonansa kolmantena. Runkosarjan lopulla se käy kovaa taistoa kärkipaikoista St. Louis Bluesin ja Colorado Avalanchen kanssa.

Lue myös:

    Uusimmat