"Minulla on hyvä koti, haluan rikoskierteeni poikki" – 21-vuotias Rami kuntoutuu vankilassa teatterin avulla

Rami takoo virvelirumpua, kohtalotoveri Kristian Valentin hakkaa pianoa, kitaran varressa heiluu Turun vankilan musiikkiterapeutti Esa-Pekka Kanniainen ja basistina näyttelijä-teatteritutkija Anu Koskinen. Meneillään on vankien kirjoittaman näytelmän harjoitukset. Pääosissa ovat Remu Aaltosen taikakapulat sekä tietysti vangit.

– Jännitti niin pirusti, mutta hyvinhän se meni, huokaisee Rami treenin jälkeen. Jatkuvat toistot ottavat välillä hermoon, mutta kyllä tästä hyvä tulee.

Miksi minulle kävi näin?

Rami nojailee tupakalla muurien ja kaltereiden ympäröimällä betonisella pihalla. Puutarhakalusteina on voimailulaitteita. Hän puhuu avoimesti, silmiin katsoen. 21-vuotiaan nuorukaisen pohdiskelua kuunnellessa herää ensimmäiseksi myötätunto, toivomus siitä, että hän ei enää ikinä palaisi tänne.

Rami istuu nyt tuomionsa loppuvaihetta piakkoin vapautuvien osastolla. Portti aukeaa joulukuussa. Hän toivoo pääsevänsä koevapauteen jo kesällä.

Rami ei ole vankilassa ensi kertaa. Ensimmäinen ehdoton tuomio tuli jo 19-vuotiaana ja heti vapauduttuaan huumehuuruinen kierre jatkui.  Omaisuusrikoksia, huumeongelmia, huumekauppaa.

Oletko pohtinut, miksi sinulle on käynyt näin?

– Se onkin hyvä kysymys. Olen ihan hyvästä perheestä. Ehkä se on ollut jotain kapinaa ja jännityksen hakemista. Olen halunnut rikkoa rajoja. Ja sitten olen hakeutunut väärään seuraan.

Olen oppinut luottamaan ihmisiin

Vankeinhoidon jalo tavoite on kuntouttaa vankia, niin ettei hän enää palaisi vankilaan. Onko Rami saanut muurien sisällä apua?

–  No jaa… kyllä ja en. Kun ryssin asiani toisessa vankilassa, niin ajattelin, etten enää saa mitään kuntoon. Minut siirrettiin ensin tänne nuoriso-osastolle. Ohjaajat vaihtuivat, vatvoin samaa historiaani monta kertaa. Se tuntui ihan paskan jauhamiselta.

–  Nyt kun olen päässyt tänne vapautuvien osastolle, olen tajunnut, että voin omalla tekemiselläni vaikuttaa asioihin.

Näytelmäkurssilla mukana oleminen on merkinnyt Ramille paljon –  juuri sitä, mihin kurssi pyrkiikin.

– Aluksi mietin, että mikähän tutkimus tämäkin on. Menin mukaan vähän sillä fiiliksellä, että kun muutakaan ei ole. Hyvä, että menin.

– Olen oppinut olemaan avoimempi ja luottamaan uusiin ihmisiin, näihin teatterikouluttajiin. He tulevat siviilistä tänne vain käymään, ikään kuin meidän kotiin. Mutta he kannustavat meitä, siitä saa energiaa. Rikollismaailmassa kun elää, eihän siellä voi luottaa kehenkään.

Olen oppinut arvostamaan itseäni 

Näytelmä on osa Taideyliopiston laaja tutkimusta, jossa selvitetään kulttuurin kuntouttavaa vaikutusta myös vankiloissa. Toukokuun alussa sen pääsee katsomaan kuka tahansa, kunhan ajoissa ilmoittautuu Turun vankilaan. Ohjaaja on vankiloissa aiemminkin teatteria tehnyt Annukka Valo.

Runsaan tunnin mittaisessa näytelmässä pohditaan itsetuntoa, ihmisarvoa ja eväitä selviytyä elämässä tuomion jälkeen. Teemat ovat tulleet vangeilta. Onko rikoskierteestä ulos pyrkivä Rami oppinut arvostamaan myös itseään paremmin?

Rami miettii hetken, mitä vastaisi.

– Vaikea kysymys mulle. Kyllä minä arvostan… ja on se arvostus kasvanutkin. Etenkin olen oppinut tajuamaan omat virheeni ja sen, että tarvitsen apua.

"Vanhemmat odottavat minua"

Aurinko paistaa vankilan pienelle pihalle vapauden puolelta. Vaikka Rami olisi kesän kynnyksellä mieluiten siellä, ehkä vielä on parempi näin.

– Olisihan se kivaa viettää kesää vaikka festareilla, mutta toisaalta olen tyytyväinen, että olen nyt täällä. Ei minun kierteestäni olisi tullut loppua, pahempaa vain.

Rami kuvaa vankilaa kuplaksi, jossa vieraantuu siviilimaailmasta. Näytelmäkurssin ansiosta hän on alkanut ajatella siviilielämän hyviä asioita.

– Nyt on pyrittävä täysin päihteettömään elämään. Onneksi pääsen kuntoutukseen, jossa voin käydä myös ammattikouluni loppuun. Pitää pysyä irti rikollisista kaveripiireistä.

Niin, se siviilielämä. Miten pysyä kuivilla, ketkä siellä odottavat?

– Vanhemmat ja vaari odottavat. He ovat olleet vihaisia ja pettyneitä, mutta tiedän, että he tukevat minua. En halua enää tuottaa pettymyksiä.