Hallitus on kritiikin jälkeen muuttamassa ulkomailta Suomeen töihin tulleiden erityisosaajien työnhakuaikaa kolmesta kuuteen kuukauteen. Tämä koskisi vain ihmisiä, jotka ovat tulleet erityisasiantuntijan oleskeluluvalla Suomeen, tarkennetaan työ- ja elinkeinoministeriöstä (TEM) STT:lle.
Kriteerit ovat samat kuin erityisasiantuntijan oleskeluluvan saamiseksi: palkan täytyy olla tänä vuonna vähintään 3 638 euroa kuukaudessa ja hakijalla pitää olla korkeakoulututkinto tai hänen on pitänyt hankkia erityisosaamista erityisasiantuntijan tehtävässä joko työssä tai koulutuksessa. Toimenkuvaa tai ammattinimikettä ei ole rajattu.
Alkuperäisen hallitusohjelman kirjauksen mukaan työperusteisen maahanmuuttajan on solmittava uusi työsuhde kolmessa kuukaudessa edellisen työsuhteen loppumisesta tai poistuttava maasta. Tämä koskee edelleen muita kuin erityisasiantuntijan oleskeluluvalla tulleita.
Hallitusohjelmassa on sovittu myös, että jatkossa työnantajalla on velvollisuus ilmoittaa työsuhteen päättymisestä Migriin eli Maahanmuuttovirastoon. Vielä on valmistelussa kesken, miten se käytännössä toteutetaan.
Ajatus on, että kun työnantaja ilmoittaa työsuhteen päättyneeksi, Migrissä nähdään, onko työnhakijalla ollut perustyöntekijän oleskelulupa, jolloin hänellä on kolmen kuukauden suoja- aika, vai erityisasiantuntijan lupa, jolloin hänellä olisi nyt neuvotellun poikkeuksen mukaan kuuden kuukauden suoja-aika.
Voimaan ensi vuonna
Kolmen kuukauden sääntö on herättänyt keskustelua viime kesästä lähtien. Syksyllä työministeri Arto Satonen (kok.) lupasi, että tähän niin sanottuun suoja-aikaan etsitään poikkeusta erityisasiantuntijoille. Osa perussuomalaisista on kuitenkin vastustanut tätä.