Työministeri Arto Satonen (kok.) sanoi viikonlopun MTV:n Uutisextrassa, että hallitus tekee erillisratkaisun ulkomaalaisien huippuosaajien lupiin. Tarkoituksena on, ettei huippuosaajien tarvitse lähteä maasta kolmen kuukauden työttömyysjakson jälkeen. Perussuomalaiset vihjaa olevansa sittenkin valmis neuvottelemaan.
MTV Uutisten tietojen mukaan valmistelu ulkomaalaisten huippuosaajien erillisratkaisusta on nyt alkamassa, mutta valmiita ehdotuksia erillisratkaisuista ei hallituslähteen mukaan vielä ole.
Lue myös: Työministeri Uutisextrassa: Hallitus aikoo tehdä erillisratkaisun ulkomaalaisten huippuasiantuntijoiden kohdalla
Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä ehti tuoreeltaan viikonloppuna tyrmätä työministeri Satosen esityksen huippuosaajien erillisratkaisusta, joka mahdollistaisi huippuosaajien jäämisen Suomen kolmen kuukauden työttömyyden jälkeen.
Hallitusohjelmassa on sovittu myös työperäisen maahanmuuton kiristämisestä, ja yli kolmen kuukauden työttömyysjaksoa ei olla sallimassa.
– Näen lähtökohtaisesti erikoisena ajatuksena, että joku joka on todella huippuosaaja ei saisi kolmeen kuukauteen töitä tai sitten hän osaisi huipusti jotain sellaista, mille ei ole Suomessa työmarkkinoilla oikeasti mitään käyttöä käytännössä”, Mäkelä sanoi.
