Iltalehti kertoi keskiviikkona, että Maahanmuuttoviraston tuoreen ohjeistuksen mukaan kaikki gazalaiset olisivat oikeutettuja turvapaikkaan Suomessa. Viraston mukaan prosessissa tehdään aina yksilöllinen harkinta.
Maahanmuuttovirasto sanoo tiedotteessaan, että Gazan palestiinalaiset eivät saa automaattisesti turvapaikkaa Suomesta. Virasto ottaa asiaan kantaa sen jälkeen, kun Iltalehti uutisoi aiheesta ja sisäministeri Mari Rantanen (ps.) arvosteli viraston linjaa sosiaalisessa mediassa.
Iltalehti kertoi keskiviikkona, että Maahanmuuttoviraston tuoreen ohjeistuksen mukaan kaikki gazalaiset olisivat oikeutettuja turvapaikkaan Suomessa. Lehti sai ohjeistuksen ja muistion tietopyynnöllä.
– Ohjeistus koskee Gazasta tulevia turvapaikanhakijoita ja se ohjaa myöntämään heille turvapaikan tuoreen maatiedon valossa, muistiossa lukee Iltalehden mukaan.
Lehden mukaan asiakirjoissa todetaan, että Israel on vainoa harjoittava taho ja että gazalaisilla voi perustellusti katsoa olevan aihetta pelätä vainotuksi joutumista.
Sisäministeri Mari Rantanen otti linjaukseen torstaina kantaa uutisoinnin perusteella ja näki ohjeessa "valtavia riskejä".
– Eilisen uutisen mukaan Migrissä olisi linjattu, että kaikki gazalaiset saisivat turvapaikan. Kyse on viraston linjauksesta, joka ei ole käynyt pöydälläni. Henkilökohtaisesti ajattelen, että linjaan liittyy valtavia riskejä Hamasin terroristien takia, Rantanen kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
