Mainos

Kirja-arvio: Rakkaani, excel-suhde vai yksi aperó?

Helena Liikanen-Renger: Mon amour. Ranskalaisen parisuhteen jäljillä. Atena. 2018. 195 s.

Kumman sanan valitset, excel-taulukon vai aperitiivin, kun haluat kuiskata lempeästi rakkaasi korvaan?

Haluatko kytätä ja merkitä puolisosi ja omat tekemisesi taulukkoon ja kinata loputtomiin siitä, kumman luvut taulukossa falskaavat tasa-arvon nimissä? Ja nyt puhutaan vasta määristä, ei tekemisen laadusta.

Vai haluatko välillä viettää hetken puolison kanssa kahden lapsiperheen arjen keskellä, vaikka sitten ranskalaisittain aperón eli lasillisen äärellä, yhteistä elämää ylläpitämään ja vahvistamaan?

Pour moi, un aperó, s’il vous plaît. Näin suomalaisenakin ajatus parisuhteen excelöinnistä nimittäin puistattaa, ellei se olisi niin koomista, ja traagisen kuolettavaa rakkaudelle ja suhteelle. Mutta niin täällä kuulemma tehdään…

Ranskalaisille kotihommien taulukointi tietokoneelle vasta outoa onkin, vaikka yli 60 miljoonan asukkaan maahan mahtuu monta tapaa elää ja olla kimpassa, on omia lapsia tai ei. Näin ainakin kertoo Antibesissa Etelä-Ranskassa perheensä kanssa asuva toimittaja Helena Liikanen-Renger. (Tämän arvion kirjoittaja on Liikanen-Rengerin vanha työkaveri).

Ranska ei auvoisten avioliittojen maa

Ei Ranskassa parisuhde- ja perhe-elämä ole auvoista. Lähes puolet avioliitoista päättyy eroon, minkä jälkeen setvitäänkin miten erotaan. Niitä on useita eri tapoja, kuten Liikanen-Renger kertoo. Katolinen kirkko sanoo usein perhe-elämään yhä oman painavan sanansa.

Ranskalaisten itsekäsitys ranskalaisesta romanssista, romanttisuudesta, viehättävyydestä ja viettelystä, ja ulkomaailman käsitys ranskalaisesta romanttisuudesta kieltä myöten (asiaa on tutkittu, johon Liikanen-Renger viittaa) asettaa omat paineet, esimerkiksi naiselle ulkonäön ja hoikkuuden vaatimusten suhteen.

Toisaalta sillä kulttuurisella itsekäsityksellä on myös elämän ilojen ja parisuhteen kannalta hyvätkin puolensa, kuten monet kirjassa haastatellut ranskalaiset kertovat.

Liikanen-Renger tarkkailee ranskalaista parisuhdetta ja perhe-elämää maahanmuuttajana, ulkopuolelta. Etelä-Ranskassa hänen miehensäkin on tosin muualta, Ranskan Saksan vastaiselta rajalta Alsacesta. Toisaalta, jos haluaa elää uudessa maassa, on myös sopeuduttava, mutta ihan kaikesta ”omasta” ei kannata luopua.

Ranskassa ei lasten ehdoilla

Miten rakentaa ja elää parisuhde uudessa maassa? Puhumalla ja olemalla välillä kahden. Lapset eivät ole universumin napa, vaan kuita, jotka kiertävät planeetta-Vanhempia.

Suomessa perhe-elämä tupataan suunnittelemaan ja tekemään ”lasten ehdoilla”, he ovat koti-nimisen universumin keskiö. Vuosiin vanhemmat - eli se parisuhde - eivät tee kahden mitään makuuhuoneen ulkopuolella. Jossain vaiheessa kotisohvalla möllöttääkin kaksi toisistaan vieraantunutta ihmistä somettamassa omiaan.

Liikanen-Renger sanoo alkaneensa ajatella, ”että parisuhteeseen pitää suhtautua kuin yhteen perheenjäseneen, joka sekin vaatii jatkuvaa huolenpitoa, aikaa ja ennen kaikkea halua”.

Lapsetkin aistivat, miten heidän vanhempansa voivat. Isä ja äiti, isä ja isä, tai äiti ja äiti, ovat myös esimerkkejä välittämällä perhe- ja parisuhdekulttuuria lapsilleen.

Ranskassa ihmetellään ja myös arvostellaan pohjoismaita - Ruotsi tai Suomi, samanlaisiahan ne siellä pohjoisessa ovat - siitä, että lapsia kasvatetaan liian lepsusti ja heille annetaan liikaa valtaa.

Venttiiliaikaa vanhemmille

Autoritäärinen kasvatus voi yhä hyvin Ranskassa, mutta sielläkin fiksummat pohtivat modernimpia tapoja, antamatta lapsista tulla tyranneja. Kuten pariisilainen bloggaaja Charlotte Ducharme kirjassa toteaa, ”…hyväntahtoinen kasvatus ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö saisi sanoa ei.”

Välitilinpäätös ilman excelöintiä: Vanhemmat tarvitsevat omaa ”venttiiliaikaa”.

Ranskalaisille täydellisyys on tylsyyttä. Se ei tarkoita, etteikö siellä ponnisteltaisi muunkin kuin parisuhteen eteen. Työpäivät voivat venyä, ja pienten lasten koulusta hakemiset voivat olla välillä rumbaa, mutta elämä on intensiivistä, ja parisuhteessa on ylä- ja alamäkensä, jota ei tarvitse piilottaa komeron taakse.

Ulkopuoliset suhteet monelle ok

Moni ranskalainen - lähes puolet - on sitä mieltä, että ulkopuoliset suhteet eivät ole moraalisesti väärin. Sitä Liikanen-Renger ei suosittele, eikä halua niin elää, mutta kertoo että näin tämä on, ja esittää asiaa haastattelemansa Catherinen esimerkillä. Näin ja näistäkin asioista on hyvä puhua.

Kirjassa on äänessä enimmäkseen naisia ja heteropareja. Avioitunut homopari on yhä vaikea pala monelle ranskalaiselle, kuten lyhyestä Florencen ja Cathien suhteen esittelystä käy ilmi. Ja heilläkin, tietenkin, parisuhdetta pitää hoitaa.

Haastatellut miehet pohtivat avoimesti parisuhdettaan. Rakkaudesta ja suhteista puhuminen on avointa. Ja kerran sattumalta kävelee Liikanen-Rengerin perheen ohi kylmässä viimaisessa säässä merirosvon näköinen mies, joka puhuu kännykkään ja kertoo iloissaan jollekin kaverilleen olevansa rakastunut.

Mies, kukat tehoavat aina

Kirja katsoo aihettaan ulkoa mutta myös itse elettynä. Siinä on haastateltujen parien vinkkejä hyvään suhteeseen. Se myös kertoo maanläheisesti ranskalaisista parisuhdekäsityksistä ja myös ranskalais-suomalaisesta arjesta kiireineen. Myös paineista, joita erityisesti ranskalaisilla naisilla on – miehen pientä ylipainoa kun ei katsota pahalla, mutta mies tietää, että kukkapuska tehoaa aina.

Ja oikeasti, deletoikaa ne excelinne, ja ottakaa parisuhde uudeksi perheenjäseneksenne. Ilman arkitekojen taukoamatonta taulukointia ja tilastointia elää ja hengittää paremmin, vaikka emme asukaan samettisten iltojen Välimerellä. Täälläkin voi ottaa vaikka minkälaisen oikean tai vertauskuvallisen aperón, jos niin haluaa, keskellä ruuhkavuosia. Nobody’s perfect.

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.