Raiskauksien sadat uhrit kertovat kokemuksistaan: "Se on väärin, vaikka hameesi olisi kuinka lyhyt"

Raiskaus2
Kuvituskuvaa. Lehtikuva

Luetuimmat

    Näytä lisää
    Julkaistu

    Raija Kantomaa

    raija.kantomaa(at)mtv.fi

    @RaijaKantomaa

    Oon siellä jossain mun -kirja pohjautuu 319 seksuaalista hyväksikäyttöä tai väkivaltaa kokeneen suomalaisen omakohtaisiin kokemuksiin.

    Jutun kursiivissa olevat tekstit ovat otteita haastateltavien kokemuksista.

    Hyväksikäytetyt vastasivat psykoterapeutti ja tietokirjailija Maaret Kallion anonyymiin nettikyselyyn. Väkivaltaa kokeneet halusivat välittää näin vertaistukea, jota eivät itse saaneet tarpeeksi.

    Haluisin kertoa muille, että raiskaus ei KOSKAAN ole sinun syysi. Ihan sama, vaikka olisit ollut treffeillä tekijän kanssa ja pukeutunut tilannetta varten. Se ei silti ole sinun syysi. KOSKAAN. Syy on tekijän, eikä uhrin todellakaan pidä eikä saa syyttää itseään.

    Suurin vastaajaryhmä oli 14–20-vuotiaat nuoret ja toiseksi suurin 31–40-vuotiaat aikuiset. Vastaajista 90 prosenttia oli naisia. Vastanneet olivat pääosin kokeneet seksuaalista väkivaltaa tai hyväksikäyttöä lapsuutensa tai nuoruutensa aikana aikuisen taholta.

    Paraneminen sattuu enemmän kuin hyväksikäyttö. Uskalla kohdata se mitä tapahtui. Sinä olet hengissä nyt, mitä oli eilen oli eilen. Tänään siivotaan vain sotkuja.

    Sisukkaat toipujat

    Seksuaalista väkivaltaa käsitellään julkisuudessa usein väkivallan tekoina, niistä annettuina tuomioina ja rikostutkintoina. Uhrin kokemus jää pienelle huomiolle. Kirja nostaa keskiöön sen, miten väkivaltaa kokenutta ihmistä voi auttaa ja toipuminen on mahdollista.

    Omassa toipumisessani on ollut suurin apu se, että olen niin sisukas ja periksiantamaton luonteeltani. Ja se, että minun on ollut aina vaan pakko selviytyä elämässä eteenpäin, eli en ole koskaan jäänyt ns. rypemään masennukseen ja toivottomuuteen. Itken itkuni ja sitten taas nousen, entistä vahvempana ihmisenä. Nykyisin ne kokemukset eivät enää hallitse elämääni vaan olen päässyt niiden yläpuolelle. Ja yritän muistuttaa joka päivä, mitä hyvää minulla on elämässäni.

    Moni seksuaalista väkivaltaa kokenut kärsii tuplatraumasta: ensin tulee väkivaltainen teko ja sitten torjunta läheisten tai ammattilaisten toimesta. Ympäristön hyväksyvä suhtautuminen ja vertaistuki ovat äärettömän tärkeitä asioita toipumisen tiellä.

    Teille, jotka olette kokeneet samaa: se ei ollut teidän vikanne, lieventäviä asianhaaroja tai ei, se oli väärin. Olitte kuinka kännissä tahansa tai vaikka kuinka minihameenne oli lyhyt tai vaikka kuinka luulitte tykänneenne siitä tyypistä, jos ette halunneet sitä ja nyt tuntuu pahalta, se oli väärin. Teillä on oikeus siihen, että teistä tuntuu pahalta ja teillä on oikeus myös siihen tyhjään ei-minusta-tunnu-miltään tunteeseen, se riippuu ihmisestä miten näihin reagoi. Teillä on oikeus itkeä tai olla itkemättä. Teillä on oikeus siihen, ettei teitä syyllistetä. Puhukaa, soittakaa, kirjoittakaa, piirtäkää, kertokaa miten vain voitte, mutta älkää hävetkö ja piilottako tapahtunutta.

    Kyse ei ole vain seksistä

    Kallion mukaan seksuaalinen väkivalta ei loukkaa vain seksuaalisuutta, sillä kyse on aina vallankäytöstä ja väkivallasta eikä seksistä.

    – Se turmelee usein käsityksiä muun muassa ihmissuhteista, luottamuksesta, omasta kehosta ja sukupuolesta sekä läheisyydestä. Seksuaalisuutta loukkaavat kokemukset voivat viiltää niin syvältä seksuaalisuutta ja omaa sisintä, että niiden jakaminen toisten kanssa saattaa tuntua mahdottomalta vielä vuosien jälkeen, kirjoittaa Kallio.

    Olen koittanut unohtaa ja vähätellä, suojella ja salailla. Olen myös elänyt kauden, jolloin hypin sängystä sänkyyn ja annoin käyttää itseäni hyväksi uudelleen ja uudelleen.

    Kirja sai alkusysäyksen jo vuosia sitten, kun eräs Kallion vastaanotolla käynyt ihminen koki kaipuuta vertaistukeen. Onko joku muukin kokenut saman?

    Minua on auttanut tieto. Kaikki se mitä on voinut lukea seksuaalisesta hyväksikäytöstä on auttanut ymmärtämään, että vastuu tapahtuneesta ei ollut minun. Hän toimi väärin, en minä.

    Häpeä saa salaamaan teon

    Kallion mukaan toipuminen alkaa vasta salaisuuden tultua päivänvaloon.

    – Koettu häpeä itsestä ja omasta voimattomuudesta, tekojen kohteeksi joutumisesta tai puolustautumattomuudesta on useimmiten salaamisen perussyy. Kipeä salaisuus kaivertaa raaimmin sisältä päin ja kaipaa päästä päivänvaloon, jotta toipuminen voi alkaa, kirjoittaa Kallio.

    Sairastuin murrosiässä syömishäiriöön, anoreksiaan, mikä oli varmasti yksi yritys käsitellä pahaa oloa. Sairaus auttoi siinä mielessä, että unohdin vaikean kokemuksen hetkeksi aikaa.

    Tekijä voi olla sukulainen, naapuri, tuttu, kaveri tai tuntematon, aikuinen tai toinen alaikäinen. Mitä läheisemmäksi väkivallan uhri kokee tekijänsä, sitä vaikeampi hänen on usein myös tuoda väkivallan ja hyväksikäytön teot julki.

    Seksuaalisen väkivallan kokemukset voivat purkautua niin psyykkisin kuin fyysisin oirein erilaisina kipuina, sairauksina ja esimerkiksi runsaana päihteiden ja seksin käyttönä.

    Unohtaa väkisin, juosta pakoon, suorittaminen ja salaaminen, ovat auttaneet jossain määrin siinä ettei kaikki ole tullut rytinällä niskaan, auttaneet “pysymään järjissään”. Toipuminen on kuitenkin pitkittynyt ja liian monta ihmissuhdetta.

    Tavallinen arki auttaa

    Kirjassa kokemuksistaan kertoneille vastaajille lohtua toivat niin luonto, eläinystävät, musiikki kuin myös tavallistakin tavallisempi arki.

    Koiran kanssa lenkkeilystä oli apua. Tein pitkiä kävelylenkkejä koiran kanssa, jolloin tuntui, että oli hetken helpompi hengittää. Häpeä helpottuu.

    Kun jouduin lapsena ja nuorena seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi, niin musiikki oli yhtenä tärkeänä voimavarana.

    Kallion mukaan toipumiseen auttavat aiemmat myönteiset ihmissuhteet ja kokemus omasta rakastettavuudesta ja ehdottamasti yksi ylise muiden – vertaistuki.

    – Seksuaalisesta väkivallasta selviytyminen ja toipuminen vaativat erityisesti kolmea tärkeää A:ta: Aikaa, Avoimuutta ja Armollisuutta, tiivistää Kallio.

    Rakastetuksi tuleminen on lääke niin kovin moneen. Uskon, että jokainen seksuaalista väkivaltaa kokenut voi päästä asiasta eteenpäin, pikku hiljaa, askel askeleelta. Suosittelen puhumaan asiasta, kirjoittamaan tai purkamaan muilla keinoin. Pahaa oloa ja vihaa on hyvä purkaa itselle sopivalla tavalla, urheilemalla, kirjoittamalla, soittamalla, maalaamalla tai muuten.

    Asian kanssa ei kannata jäädä yksin. Sitä ei tarvitse hävetä ja salata. Elämä jatkuu eteenpäin myös väkivaltakokemuksen jälkeen ja ajan kanssa se, mikä rikkoi, voi muuttua vahvuudeksi. Ehdottomasti suosittelen terapiaa ja läheisille annan neuvoksi huomioimaan ja osoittamaan rakkautta sekä lämpöä väkivallan uhrille.

    Haluaisin muistuttaa seksuaalisen väkivallan uhria, että hän ei ole yksin ja ainoa. Monet ovat kokeneet samaa ja päässeet siitä eteenpäin.

    On toivoa.


    Lue lisää aiheesta:
    Kotimaa

     

    Lue myös:

      Uusimmat

      •