Millariikka Rytkösen kolumni: Koronavuosi – hoitajien pettymys ja hyvästit

Alku

Reilu vuosi sitten pandemia pysäytti maailman. Olen selaillut muistiinpanojani ja uutisia viime kevätalvelta tähän päivään. Vaikka Suomi on toistaiseksi selvinnut koronasta kansainvälisessä vertailussa hyvin, katsaus kuluneeseen vuoteen saa surulliseksi. Miksi? Koska koronasankareiksi julistettuja hoitajia on kohdeltu Suomessa ala-arvoisesti.  En edes tiedä, mistä aloittaa. Pakottamisesta, pelosta, epäoikeudenmukaisuudesta, kiukusta, itkusta, päättäjien väistelystä, työnantajien röyhkeydestä…

Pelko

Kun viime maaliskuussa pandemia alkoi vyöryä, oli huutava pula suojavarusteista. Hengityssuojia, suojatakkeja ym. ei vain riittänyt kaikkiin yksiköihin. Hoitajia neuvottiin käyttämään kertakäyttöisiksi tarkoitettuja välineitä uudelleen. Pulaa yritettiin paikata kertakäyttösadetakein. Hoitajilla oli iso huoli siitä, miten suojata paitsi itsensä myös perhe ja läheiset yleisvaaralliselta, vielä tuntemattomalta tartuntataudilta.

Pelko nousi uudella tavalla hoitajillakin pintaan. Tehy teetti viime syksynä kyselyn erikoissairaanhoidon tehyläisille. Sen noin 2 800 vastaajasta 68 % kertoi koronan heikentäneen työhyvinvointia ja 42 % olevan peloissaan oman tai läheisten terveyden vaarantumisesta. Yhteensä 65 % kertoi työturvallisuuden vaarantuneen korona-aikana.

Sosiaali- ja terveysalan työssä on aina riskitilanteita, mutta niiden varalta on kouluttauduttu ja varauduttu. Kyselyssä ilmennyt voimakas pelko sairastumisesta työssä yllätti. Samoja havaintoja on tehty myös kansainvälisesti. Taustalla on ehkä viruksen vaarallisuus, suojainpuutteet, liian ohut perehdytys uusiin tehtäviin tai ylipäänsä tuen puute työpaikalla. Tämä on vakava tieto. Työtä on voitava tehdä turvallisesti, niin vaatii myös laki.

Vuodenvaihteessa saapuivat ensimmäiset koronarokotteet. Koronapotilaita hoitava terveydenhuoltohenkilöstö sekä ympärivuorokautisen hoivan henkilöstö ja asukkaat olivat perustellusti rokotusjärjestyksen kärjessä. Mutta vastoin yleistä käsitystä iso osa sote-henkilöstöä on edelleen rokottamatta. Ja pelko työssä altistumisesta yhä läsnä. 

Kyse on työturvallisuudesta, mutta myös siitä, miten järjestelmämme kantokyky kestää. Tässä vain muutama esimerkki. Tartuntarypäs röntgenhoitajilla vaarantaisi diagnostiset palvelut. Tartunnat kätilöillä vaarantaisivat synnytykset. Lastenhoitajien tartuntarypäs puolestaan romahduttaisi varhaiskasvatuksen ja ketjureaktiona estäisi vanhempien työssäkäynnin.

Pakko

Viime maaliskuussa julistettiin poikkeustila ja otettiin käyttöön valmiuslaki. Valmiuslain nojalla voitiin mm. keskeyttää tai siirtää työntekijän loma, teettää ylityötä ilman suostumusta, poiketa lepoaikasäännöksistä ja pidentää työntekijän irtisanomisaikaa. Kyseessä oli raskas toimi ja kajoaminen perusoikeuksiin. Valmiuslain tarkoitus onkin sotatilaa vastaavassa pakottavassa tilanteessa turvata yhteiskunnan toiminta. On totta, että sellainen tilanne oli joillakin alueilla Suomessa käsillä viime keväänä, kun tilanne oli uusi eikä terveydenhuollossa ollut varauduttu pandemiaan.

Valmiuslain käytössä oli kuitenkin muutama iso ongelma. Sen kohteeksi joutuneille ei mitenkään korvattu haittaa toisin kuin monille muille tahoille, joille on kompensoitu ja korvattu koronarajoitusten vaikutuksia. Tehy on vaatinut koronakorvausta hoitajille muun Euroopan tapaan lähes vuoden: neuvottelupöydässä, vetoamalla valtiovaltaan, paikallisen sopimisen avulla ja seuraavaksi uusilta kuntapäättäjiltä.  

Toinen valmiuslaista seurannut iso ongelma oli, että sitä käytettiin väärin. Hoitohenkilöstön lomia peruttiin ja ylitöihin määrättiin, vaikka useilla alueilla ei ollut yhtään koronapotilasta hoidossa eikä perusoikeuksien rajoittamiselle ollut koronasta johtuvaa syytä. Valmiuslakia käytettiin hyväksi varuiksi ja – mikä pahinta – paikkaamaan loma-ajan normaalia hoitajapulaa. Väärinkäytösten estämiseksi hoitohenkilöstöllä ei ollut minkäänlaisia oikeussuojakeinoja. Käsittämätön tilanne oikeusvaltiossa. Tehy vaatikin hiljattain lakiin korjauksia mm. korvauksiin sekä työntekijän oikeussuojaan. 

Tehy myös kanteli yhdestä räikeästä tapauksesta oikeusasiamiehelle. Ratkaisu saatiin vasta hiljattain ja saaga jatkuu. Oikeusasiamies ei ottanut tapausta tutkittavaksi, koska asiasta ei ollut alemman viranomaisen eli AVIn ratkaisua, josta valittaa. AVIsta puolestaan oli vastattu jo aiemmin, että asian valvonta ei kuulu heille (tai siellä ei tiedetty kuuluuko). Tehy ei jätä asiaa tietenkään tähän vaan palaamme lähtöruutuun, aluehallintovirastoon. Ikiliikkujaltahan tämä vaikuttaa, ja täydeltä Kafkalta... Järkyttävin havainto on viranomaisten välinpitämättömyys selvittää kantelun syynä ollutta vakavaa asiaa: perusoikeuksiiin kajoamista ilman perustetta.  

Pula

Hoitajapula oli totta jo ennen koronaa. Työ- ja elinkeinoministeriön esittämän arvion (2020:1) mukaan sote-alan rekrytointihaasteet ovat yleisempiä kuin muilla aloilla. Tuoreimman ammattibarometrin mukaan työvoimapula-ammattien listalla kärjessä olivat sairaanhoitajat, terveydenhoitajat ja lähihoitajat. Ja Kevan ennusteen mukaan kuntasektorilta eläköityy seuraavan 10 vuoden aikana 18 424 lähihoitajaa sekä 12 579 sairaanhoitajaa. Myös sote-alan koulutukseen hakijamäärät ovat tippuneet. Sairaanhoitajaksi hakeneiden määrä on laskenut viiden viimeksi kuluneen vuoden aikana neljänneksellä. Sosiaali- ja terveydenhuollossa on käytännössä täystyöllisyys. Tehyläisten työttömyysaste oli viime vuonna 1,5 prosenttia. WHO:n tuore arvio kertoo, että vuonna 2030 globaalisti tarvitaan 5,7 miljoonaa sairaanhoitajaa lisää. Pula on maailmanlaajuinen.  

Pula syvenee meilläkin, jos mitään ei tehdä. Tehyn Aula Researchillä viime syksynä teettämän selvityksen mukaan alan vaihtoa suunnitteli vastaajista aktiivisesti miltei puolet (48 %) ja yhteensä 88 % on harkinnut sitä. Vain 23 % hoitajista uskoo jaksavansa sote-alan tehtävissä työuransa loppuun asti. Toisaalta saman tutkimuksen mukaan 89 % vastaajista on sitä mieltä, että parempi palkka on keskeinen alan vetovoimatekijä. Mistä päästäänkin rahaan.

Raha

Tehyn viime syksynä teettämän kyselyn 2 800 vastaajalta kysyttiin, miten työnantaja on korvannut tai hyvittänyt valmiuslain pakkotoimien seurauksia. Lähes kaikki eli 97 % totesivat, että pakkotoimista ei ole korvattu mitään normaaleista työehdoista poikkeavaa. 

Sen sijaan muualla Euroopassa hoitajille on maksettu suurimmillaan jopa lähes 2 000 euron koronakorvauksia. Tehy ja SuPer ovat vaatineet 1 000 euron kertakorvausta niille hoitajille, joihin valmiuslain pakkotoimet kohdistuivat. Toistaiseksi tuloksetta.  

Meilläkin on muistettu hoitajia. Tavallisten ihmisten vilpitön kiitos ja kannustus lämmittää. Finlandia-talon siniset valot ja kulttuurisetelit kiukuttavat. Pohjanoteeraus hoitajien ”palkitsemisesta” lienee kenkälahjakortti. Kyllä, työnantaja palkitsee korkeakoulutetun erittäin vaativaa työtä tekevän alansa huippuasiantuntijan vuonna 2021 kengillä, itkeäkö vai nauraa? Toki palkka on liian pieni, mutta että kengät… 

Mantrana toistetaan, että hoitajia ei voi palkita eikä palkkatasoa nostaa, koska ei ole rahaa. Nyt valtiovalta on kompensoinut koronakuluja kunnille lisävaltionosuuksin runsaskätisesti. Niin hövelisti, että kunnat tekivät viime vuonna tilinpäätöksissään yhteensä 1,7 miljardin ylijäämän. Mikä ilon päivä, nyt työnantajilla on rahaa. Rahapula ei enää ole uskottava syy ja hoitajille voidaan Suomessakin maksaa tuntuva koronakorvaus, vai mitä?  

Eikä tässä vielä kaikki. Maaliskuun puolivälissä julkistettiin ns. EU:n elpymispaketti eli Suomen kestävän kasvun ohjelma – alustava elpymis- ja palautumissuunnitelma. Sen neljäs pilari on sosiaali- ja terveydenhuollon palveluiden saatavuuden vahvistaminen ja kustannusvaikuttavuuden lisääminen. Tavoitteiksi on kirjattu purkaa hoitovelkaa, nopeuttaa hoitoon pääsyä uusin toimintavoin sekä edistää sote-uudistuksen tavoitteiden toteutumista. Tähän on ajateltu osoitettavaksi 400 miljoonaa.  

Hyviä tavoitteita ja kivasti rahaakin, mutta yksi asia ihmetyttää. Miten tavoitteet toteutuvat ilman riittävää hoitohenkilöstöä? Ko. elpymispaketti ei kuitenkaan ota mitenkään kantaa hoitohenkilöstön riittävyyteen tai alan vetovoimaan, palkkatasosta puhumattakaan. Euroopan komissio on jo aiemmin maakohtaisissa suosituksissaan (2019, 2020) kehottanut Suomea puuttumaan terveydenhuollon henkilöstöpulaan terveydenhuoltojärjestelmän kantokyvyn parantamiseksi. 

Onko puututtu? Ei kyllä ole vaan hoitohenkilöstön todellisuus on aiemmin kuvatun kaltainen ja karu. Mutta muualla varaudutaan. Esimerkiksi Norja rekrytoi suunnitelmallisesti ja aktiivisesti kokeneita hoitajia Suomestakin. Työehdot: kolme viikkoa töitä, kolme vapaata, matkat Norjaan ja takaisin maksetaan, asunto siellä maksetaan ja palkkataso noin kaksinkertainen. Päättäjänä kantaisin jo melkoista huolta, kun tosiaan hoitajapula on globaali. 

Vastuu

Ei päättäjiä vielä kovin paljon huoleta. Joulukuussa neljän suurimman puolueen MTV:n puheenjohtajatentissä Sanna Marin, Annika Saarikko, Petteri Orpo ja Jussi Halla-aho olivat yhtä mieltä siitä, että hoitajat ansaitsisivat ylimääräisen korvauksen, mutta samaan syssyyn tuli selitys, että hallitus ei voi puuttua palkkapolitiikkaan. Katsojalle jäi tunne, että poliitikot haluaisivat osoittaa hoitajille korvauksia, mutta eivät voi. Tuttu palloleikki. Ei kuulu poliitikoille, ei kuulu työmarkkinapöytään. Varsinainen pingis.

Ja samalla ihan sumutusta. Jos eduskunta voi päättää valmiuslain käyttöönotosta, jolla yksittäisiä hoitajia voidaan määrätä vasten tahtoa töihin, se voi myös päättää ko. lain aiheuttaman rasitteen korvaamisesta. Ihan samoin kuin hallitus on tukenut yrityksiä ja kuntia koronakriisin aikana. Ei kukaan estä, jos niin halutaan tehdä. Rahaakin on, mikä jo tuli todistettua.  

Valtioneuvosto tai eduskunta eivät voi väistää vastuutaan hoitohenkilöstön koronakorvauksessa tai palkka-asiassa. Heillä on tulevaisuutta ajatellen viime kädessä vastuu kansalaisten hengestä ja elämästä kuten pandemia-aika on konkreettisesti osoittanut.

Hyvästit

Tehyn hallitus oli koolla etänä viime viikolla. Puheenvuorot ympäri maata kertoivat tulevan kesän näyttävän vaikealta. Sijaisia on lähes mahdoton saada ja alan vaihtajia on paljon. Useampi totesi, että työsuhdeasioissa neuvoja kysytään nyt erityisesti irtisanoutumisesta. 

Jos hoitajien työpanosta pandemian aikana ei arvosteta pian asianmukaisesti myös rahassa, pelkään, että hoitajien hyvästit ovat lopulliset. Viimeinen sammuttaa valot.