Sa'iydan mukaan yksinhuoltaja, joka saa lapsen hoitamiseen apua muilta, on silti "aito yksinhuoltaja". Netissä keskustelu aiheesta velloo kuumana: jotkut uskovat, ettei apua huoltajuuteen saava äiti voi olla aidosti "yksin".
On vaikeaa huoltaa lapsia yksin. Mutta jos lasten huoltamiseen ei saa minkäänlaista apua, elämä voi olla todella rankkaa, huomauttaa Sa'iyda Shabazz.
– Se, ettet saa taukoa, on hiton rankkaa. Sinkkuäidit eivät saa tehdä asioita vain itsekseen kovin usein. Omistamme koko elämämme pitääksemme perheemme pinnalla, Sa'iyda kirjoittaa Scary Mommy -sivustolla.
– Yksinhuoltajuudessa ei ole mitään helppoa. Siksi on tärkeää pitää yhtä. Se, että sanoo, että yksihuoltajat, joilla on apua – oli se sitten fyysistä, henkistä tai taloudellista – ovat jotenkin huonompia kuin yksinhuoltajaäidit, joilla ei ole apua, ei ole reilua kenellekään.
Isä on mukana kuvioissa
Sa'iyda on huoltanut lastaan yksin siitä asti, kun tämä oli kolmen kuukauden ikäinen. Myös lapsen isä on kuvioissa mukana – ainakin osittain.
– Muistan elävästi sen illan viime kesänä, kun lähetin hänelle tekstarin ja anoin häntä kunnostautumaan ja tukemaan minua. Hän oli viettänyt koko kouluvuoden joko hakien poikaamme koulusta tai vieden häntä sinne muutaman päivän viikossa – mutta hän ei koskaan viettänyt kauempaa aikaa pojan kanssa kuin mitä kotimatka kesti, Sa'iyda kuvailee.
– Ja kun kesä tuli, mies vain katosi. Se ei ensinnäkään ollut reilua lapsellemme, mutta mikä tärkeämpää, minä olin hukkumaisillani



