Miksi yksi asunto myydään käsistä ja naapuritalo ei? – Jopa vierekkäisten asuntojen arvot kehittyvät nyt aivan eri suuntiin

Asuntojen arvot kehittyvät yhä voimakkaammin eri suuntiin myös alueiden sisällä, arvioi kiinteistönvälitysketju Kiinteistömaailma.

Parhaillaan on aiempaa yleisempää, että aivan vieretysten sijaitsevista kodeista toinen voidaan viedä käsistä ja toinen ei meinaa kelvata kellekään.

Kiinteistömaailman mukaan samalla asuinalueella saattaa olla rajanaapureina kaksi myynnissä olevaa pientaloa, joista toisessa on myyjän ja toisessa ostajan markkina. Kodin kohtalon ratkaisee, milloin talo on rakennettu ja miten kalliiksi siinä asuminen tulee.

Tällä hetkellä omakotitalojen ja rivitalojen myyntivaltiksi on noussut maalämpö.

– Ostajaehdokas on ollut perinteisesti kiinnostunut remonteista. Vallitsevassa energiamarkkinan hintatasossa maalämpö on noussut ylivoimaiseksi ykköseksi omakotitalojen ja rivitalojen puolella, sanoo Kiinteistömaailman analyytikko Tony Korkala.

Taustalla on energian hinnan nousu, joka on tuonut suomalaisten sähkölaskuihin moninkertaisia korotuksia.

Kiinteistömaailman toimitusjohtaja Risto Kyhälä huomauttaa, että energiakriisi on saanut asunnon ostajat huomaamaan erot suomalaisessa kiinteistökannassa. Uusi talo on eri tuote kuin vuosikymmeniä sitten rakennettu koti. Nyt tämä alkaa Kyhälän mukaan näkyä myös hinnoissa ja myyntiennusteissa.

Kiinteistömaailma ennustaa asuntojen hintojen laskua. Välitysketjun mukaan asuntojen hinnat laskevat seuraavan 12 kuukauden aikana 0,4 prosenttia. Edellisen 12 kuukauden aikana hinnat nousivat 2,2 prosenttia.

Suuret erot kasvaneet

Ennuste perustuu tekoälymalliin ja välittäjäkyselyyn.

Kyhälän mukaan malli ei ole ”koskaan aikaisemmin” koostunut näin jakautuneista osista.

Eroja on alueiden sisällä ja alueiden väleillä.

Pääkaupunkiseudulle Kiinteistömaailma ennustaa 0,1 prosentin kasvua, suurimmille kasvukeskuksille 0,3 prosentin kasvua, pääkaupunkiseudun kehyskunnille 0,8 prosentin laskua ja muulle Suomelle 1,4 prosenttia laskua.

Analyytikko Korkala huomauttaa, että ”muu Suomi” koostuu kovin erilaisista paikkakunnista ja eri asuntotyypeillä on erilaisia hintanäkymiä eri kunnissa.

– Pienet muutokset hinnoissa eivät venettä kaada. Siinä mielessä kuluttajat voivat olla luottavaisia. On ihan luonnollista, että asuntojen hinnat välillä laskevat, hän rauhoittelee.

Danske Bankin Suomen pääekonomistin Pasi Kuoppamäen mukaan tällä hetkellä näyttää siltä, että suomalaisten heikentynyt luottamus talouteen näkyy lähiaikoina asuntokaupoilla.

"Voivat olla tulevana talvena ihmeissään"

Dramaattisia muutoksia hän ei nykytiedon valossa odota.

– Pakkomyynneiltä voidaan välttyä, ellei työttömyys nouse mittavasti tai korot nouse aivan pilviin, hän sanoo.

Pankit stressitestaavat asuntolainat kuuden prosentin koroilla. Niillä main stressikynnys alkaa lähestyä osalla asuntovelallisista.

– Ne, joilla on iso laina ja sähkölämmitteinen asunto, voivat olla tulevana talvena ihmeissään.

Parhaillaan verrattain hyvä työllisyystilanne suojelee myös asuntomarkkinaa suuremmilta pudotuksilta. Danske odottaa, että asuntojen hinnat laskevat ensi vuonna Suomessa prosentilla. Muille Pohjoismaille Danske ennustaa teatraalisempia muutoksia.

– Suomessa kehitys on maltillisinta laitaa. Jos taantuma pitenee, sillä voi olla heikentäviä vaikutuksia. Jos maailmantaloudessa ei tapahdu sen suurempaa heikkenemistä, ensi vuoden loppua kohden tilanne voi kohentua, Kuoppamäki kertoo.

Lue myös:

    Uusimmat