Elämän viiden ensimmäisen vuosikymmenen aikana on kaksi kertaa todennäköisempää kuolla auto-onnettomuudessa kuin syöpään, mutta noin viisissäkymmenissä tilanne muuttuu. Syy saattaa piillä kehon tulehdustilassa, joka pahenee ikääntymisen myötä.
90 prosenttia syövistä tulee 50 ikävuoden jälkeen, kertoo James DeGregori, Coloradon yliopiston syöpäkeskuksen apulaisjohtaja New York Postissa.
Joidenkin teorioiden mukaan ikääntymisen myötä elimistöön kertyy enenevissä määrin soluvaurioita ja immuunipuolustuksemme menettää tehoaan, mutta tuoreempien syöpätutkimustietojen valossa syy näyttäisi piilevän tulehduksessa. Tai pikemminkin ikääntymisen ja tulehduksen yhdistelmässä.
40 vuoden jälkeen kehon on vaikeampi vaimentaa tulehdusta
Tulehduksen ja syövän välinen suhde on monimutkaisempi kuin aiemmin on kuviteltu, kertoo tohtori ja apulaisprofessori Shilpa Ravella Columbian yliopiston lääketieteenkeskuksesta.
Tulehdus on itse asiassa yksi syövän tunnusmerkeistä.
Ravellan mukaan tulehdus on pohjimmiltaan hyvä asia, sillä se on osa kehon immuunivastetta ja syy siihen, etteivät infektiot tapa meitä.
– Terveessä elimistössä immuunijärjestelmä taistelee infektiota vastaan ja eliminoi syöpäsolut, jonka jälkeen immuunijärjestelmä sammuu itsestään.
Iän myötä tilanne muuttuu ja erityisesti 40 vuoden jälkeen kehon on vaikeampi vaimentaa tulehdusta, kertoo Brian Brown, Mount Sinai sairaalan genomi-instituutin johtaja.
– Tästä syystä vanhemmat ihmiset sairastuivat koronan saatuaan paljon pahemmin. Se ei ollut itse virus, joka tappoi iäkkäitä, vaan viruksen aiheuttama tulehdus, jota heidän elimistönsä ei kyennyt sammuttamaan.
Krooninen tulehdus pitää immuunijärjestelmän kohonneessa valmiustilassa, minkä vuoksi se ei pysty havaitsemaan syöpäsoluja ja hyökkäämään niitä vastaan yhtä tehokkaasti. Se on kuin palokunta, jonka on vastattava jatkuvasti vääriin hälytyksiin, kertovat asiantuntijat New York Postille.
– Ikääntymisen ja tulehduksen välillä on ilmennyt selvä yhteys ja sen selvittäminen, kuinka tulehdukset vaikuttavat sairauksiin, ei johda ainoastaan syövän parantamiseen vaan mahdollisesti myös sydänsairauksien, Alzheimerin taudin ja niveltulehdusten parantamiseen, Brown kertoo.
– Meidän on selvitettävä pikaisesti, miksi kehoomme kehittyy hypertulehdus ikääntymisen myötä ja kuinka voimme turvallisesti vähentää tulehduksen aiheuttamaa immuunivasteen heikkenemistä. Olemme lähempänä tämän ratkaisemista kuin koskaan aiemmin, hän jatkaa.
Onko tulehdus merkki sairaudesta vai aiheuttaako se sairauden?
Lääketieteen apulaisprofessori tohtori Ian Neel San Diegon yliopistosta kuitenkin huomauttaa, että kyseessä on vielä suhteellisen uusi ja kiistanalainen teoria.
Hänen mukaansa vielä ei ole varmaa, onko tulehdus merkki kroonisesta sairaudesta vai aiheuttaako tulehdus kroonisen sairauden.
Neelin mukaan useat tutkimukset ovat löytäneet monia eri korrelaatioita tulehdusten ja erilaisten sairauksien välillä, mutta ne eivät aina tarkoita syy-yhteyttä. Toisin sanoen myös tulehduksen ja syövän yhteydestä tarvitaan vielä lisää todisteita.
Lääketieteen tohtorin ja apulaisprofessorin Shilpa Ravellan mukaan yhä useammat tutkimukset ovat kuitenkin jo osoittaneet, että tulehdus, jota aiemmin pidettiin syövän seurauksena, saattaa itse asiassa olla syy sairaudelle, kuten myös monille muille kroonisille sairauksille.
Hänen mukaansa tulehduksen ja syövän välinen suhde on kaksisuuntainen: tulehdus ruokkii syöpää ja syöpä lisää tulehdusta.
Ravellan kertoo, että tulehdus vaikuttaa kaikkiin syövän vaiheisiin: syövän syntyyn, kun geneettiset muutokset muuttavat normaalit solut pahanlaatuisiksi, syövän kasvuun sekä syöpäkudoksen leviämisessä koko kehoon.
Jopa pienemmät tulehdukset, joita lääkärit eivät juuri testaa potilailtaan, voivat edistää syövän syntyä.
Ravinnolla ja lääkityksellä vaikutusta
Miten sitten ehkäistä syöpääkin aiheuttavaa tulehdusta elimistössä?
Yksi tapa vaikuttaa asiaan on ravinto.
Perrine itse välttää ultraprosessoituja ruokia ja suosii kasvispainotteista ravintoa.
Hänen mukaansa elimistön mikrobiomi on sitä terveempi, mitä monipuolisemmin eri kasviksia ja hedelmiä syö. Hän suosittelee syömään peräti 30 erilaista kasvista, hedelmää ja marjaa viikossa. Terve mikrobiomi auttaa hillitsemään tulehdusta.
Pelkkä terveellinen ruokavalio ei kuitenkaan riitä tulehduksen ja syövän ehkäisyyn.
Geneettiseen taipumukseen tai ympäristön vaikuttimiin ei voi vaikuttaa ruokavaliollaan.
– Vaikka on laajalti väitetty, että kaikki tulehdus alkaa suolistosta, voi tulehdus itse asiassa saada alkunsa mistä tahansa kudoksesta, Brown kertoo.
Virustauti voi aloittaa tulehduksen keuhkoissa, kolesterolin kertyminen valtimoihin voi laukaista tulehduksen verisuonissa ja kasvain voi saada esimerkiksi haiman tulehtumaan.
Brown huomauttaa, että terveellisen ruokavalion lisäksi tulehdusta aiheuttavia tauteja tulee hoitaa lääkkeillä. Esimerkiksi LDL-kolesterolin haittavaikutuksia voidaan ehkäistä statiineilla.
Katso myös video: Miten tunnistaa syövän merkit iholla? Juttu jatkuu videon alla.
Tulehdusta hoitavia lääkkeitä tutkitaan laajasti
Lääketieteessä selvitetään tutkimusten avulla, millä lääkkeillä kehon tulehdustiloja saataisiin hoidettua.
Parhaillaan on meneillään muun muassa kokeita silibiniinistä eli maidon ohdakeuutteesta, jolla on tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia. Myös tyypin 2 diabetekseen hoitoon tarkoitettua metformiinia tutkitaan parhaillaan, sillä se saattaa vähentää tiettyjen maha-suolikanavan syöpien riskiä.
Yksi lupaavimmista tutkimuksista koskee makrofageja, jotka ovat keskeinen valkosolutyyppi tulehdusvasteen ja syövän vuoropuhelussa.
Genomi-instituutin johtaja BrianBrown kertoo New York Postille, että makrofagit ja niiden esiasteet, monosyytit, ovat yksi tärkeimmistä immuunisolutyypeistä infektioiden puhdistamisessa, mutta ne ovat myös keskeinen tulehduksen välittäjä.
Viimeaikaiset tutkimukset ovat osoittaneet, että syövät tuottavat kemikaaleja, jotka saavat makrofagit tukahduttamaan tulehdusta, joka auttaisi tuhoamaan syöpää ja edistämään kasvainten kasvua.
Brownin mukaan joissakin syövissä onkin enemmän makrofageja kuin syöpäsoluja. Siksi tutkijat yrittävät löytää tapoja makrofagien hallintaan ja uudelleenohjaukseen.
– Sillä olisi syvä vaikutus syöpään ja mahdollisesti jopa ikääntymiseen, Brown kertoo.
Pohjois-Carolinan yliopistossa tehdään parhaillaan makrofageista tutkimusta, jossa pyritään juuri Brownin mainitsemaan hallintaan ja uudelleenohjaukseen.
Tutkimuksessa yritetään huijata makrofageja ajattelemaan, että syöpäsolut ovat vieraita hyökkääjiä. Se tehdään ottamalla käyttöön reseptoreita, jotka on suunniteltu tunnistamaan tietyt syöpäkohteet.
Kun muokatut makrofagit joutuvat kosketuksiin syöpäsolun kanssa, ne reagoivat samalla tavalla kuin joutuessaan kosketuksiin bakteerin kanssa, tutkimuksen johtaja, onkologian apulaisprofessori Yara Abdou kertoo.
– Käytämme potilaan omia immuunisoluja hyökkäämään omaa syöpää vastaan. Makrofagit syövät syöpäsolun, tappavat sen ja aiheuttavat tulehduksen kasvaimessa, Abdou selittää.
– Jo tutkimuksen ensimmäisessä vaiheessa olemme osoittaneet, että voimme valmistaa muokattuja soluja potilaista, joilla on erittäin pitkälle edennyt syöpä. Olemme nähneet joidenkin syövän aiheuttamien elinvaurioiden kutistuvan yhden CAR-makrofagiannoksen jälkeen.
Abdoun tutkimusryhmä on keskittynyt rinta-, munasarja- ja ruokatorven syöpiin, mutta tutkijat arvioivat, että makrogfagien muokkausta voisi hyödyntää myös muiden syöpien hoidossa.
Uusimmat
-
18:42
Maastavedon jättituloksen tehnyt Veli Kumpuniemi on kuollut
-
18:41
MTV seuraa: SM-liigakierros räväkästi käyntiin! Kärpät iski Tampereella, Joonas Rask osui ilmasta HIFK:lle
-
18:40
Therese Johaug teki välivuotenakin jäätävän tilin
-
18:31
Timo Vornanen huolestui eduskunnan turvallisuudesta, mutta ei itsensä takia
-
18:10
Raju rahariita sai uuden käänteen – OC:n Täydelliset naiset -tähti jäi kiinni valehtelusta
-
18:02
MTV selvitti: Näissä kunnissa saa eniten kotihoidon tukea – ensi vuonna kärkeen nousee uusi kunta
-
17:28
Todella ällöttävät patongit! Halloweenin helppo tarjoiluvinkki
-
17:15
Poptähti Demi Lovato yllätti lateksiasussa – näyttävät kuvat punaiselta matolta
-
17:00
Uutuuskirja: Lähipiiri jäi ihmettelemään, mitä ihmettä Sanna Marinille tapahtui vuonna 2021
-
16:54
Itämerellä kulkevalla öljytankkerilla tulipalo
-
16:46
Tappiot eivät horjuta Markku Kanervan asemaa Huuhkajissa – "Ei ole sellaista tarvetta"
-
16:12
Toyotan MM-rallikuski avautui kovasta kohtalostaan: "Olen ollut todella stressaantunut"
-
16:01
Presidentti Zelenskyi vierailee Berliinissä
-
16:01
Ensitreffit-parien yhteiselo ahdistaa Töllötuomareita – "En pysty enää katsomaan"
-
15:42
Poliisi löysi Helsingin Puhoksesta kahvilan, jossa pyöritettiin laajaa kokaiinikauppaa
-
15:35
Sonja Aiello tuomittiin pahoinpitelystä sakkoihin
-
15:33
MTV:n Mika Tommola tuomittiin pahoinpitelystä – sai sakkotuomion
-
15:30
Poliisi selvitti Ulvilan lapsikaappauksen motiivin – pakenivat lasten kanssa asuntoautolla Norjaan
-
15:20
Neljä keinoa suojata puhelin tietovarkauksilta
-
15:04
Poliisi epäilee kahta ukrainalaisnaista taposta Kainuussa – oikeus vangitsi kaksikon
-
Lataa lisää