Miksi joillain miehillä on punertava parta, vaikka he eivät ole punapäitä? Tässä vastaus

Näin elintavat näkyvät hiuksissasi 8:55
Videolla kerrotaan, miten elintavat näkyvät hiuksissa.

Vain murto-osa ihmisistä on punapäitä. Punertavia partakarvoja saattaa kuitenkin löytyä mieheltä, vaikka hänen hiussuortuvansa olisivat ruskeat tai vaaleat. Mistä ilmiö johtuu?

Punaisia hiuksia kantaa vain muutama prosentti ihmisistä. Päälaen lisäksi punertavat karvat saattavat pistää esiin parran muodossa – vaikka mies ei edes olisi punapää. Live Science -sivusto selvitti, mistä ilmiö johtuu.

Punapäisyyteen tarvitsee ginger-geenin molemmilta vanhemmilta

Punahiuksisuuden saavat aikaan MC1R-geenin tietyt muunnelmat ja niiden vaikutus pigmenttituotantoon. Jotta ihmisestä tulee punapää, hänen pitää periä kaksi MC1R-geenimuunnelmaa, yksi kummaltakin vanhemmaltaan.

Mutta ei kaikista tällöinkään tule punapäitä. Hiusten värin määräytyminen on monimutkainen prosessi.  Punahiuksisuuteen vaikuttaa MC1R-geenin lisäksi kahdeksan muutakin geeniä, joista osa kytkee MC1R:n päälle tai pois päältä.

Punainen parta paljastaa kantajuuden

Ihminen voi kantaa punatukkaisuutta aiheuttavaa geenimuunnelmaa, vaikka hän ei olisikaan punapää. Vain yhtä MC1R-geenimuunnelmaa kantavan piilevän punapäisyyden voi paljastaa esimerkiksi punertava parta tai punertavat karvat muualla kehossa, kuten kainaloissa tai hävyllä. Ihminen, jonka parta on punainen, vaikka hän ei ole punapää, kantaa siis MC1R-geenimuunnelmaa.

Pennsylvanian osavaltionyliopiston antropologian professori Nina Jablonski sanoo Live Science -sivustolle, että punertava parta ilman punaisia hiuksia johtuu mitä todennäköisimmin geenin erilaisesta ilmentymisestä erilaisissa karvatupissa. Päänahassa ja leuassa olevien karvatuppien erilaisuus voi johtaa eri pigmenttimäärien tuotantoon.

Punapigmenttisen kannattaa suojata itsensä auringolta

Punahiuksisuus on yhdistetty lukuisiin huvittaviin myytteihin, mutta ginger-geeniä kantavan ei tarvitse niitä ottaa todesta. Sen sijaan järkevää on pohtia, kuinka paljon punapigmenttisen kannattaa oleilla auringossa.

Hiiritutkimuksessa on saatu viitteitä siitä, että punapigmentti lisää melanoomariskiä, vaikka MC1R-geeniä olisi vain yksi kappale. Punapigmenttisten kannattaa suojata itsensä auringolta, sillä vaalea iho palaa herkästi.

Lue uusimmat lifestyle-artikkelit.

Lue myös:

    Uusimmat