Toisille jalkojen kutitus voi olla jopa sietämätöntä, mutta onneksi et ole yksin asian kanssa. Minkä takia jalat kutiavat, mutta kädet taas eivät?
Lääkäri Diana Gall yritti avata Metrolle syitä jalkojen kosketusherkkyyteen. Vaikka iho on jaloissa paksumpaa kuin muualla vartalossa, ovat jalat vartalon herkimpiä alueita.
– Jaloissamme on tuhansia hermopäätteitä ja aistireseptoreita, jotka ovat lähellä ihon pintaa. Sen takia jalat ovat herkkiä kosketukselle ja monen ihmisen kohdalla myös herkästi kutiavia, tohtori Gall kertoo.

Kahdenlaista kutiavaa tunnetta
– On olemassa kahdenlaista kutiamisen tuntemusta: knismesis ja gargalesis. Knismesis on yksinkertaisuudessaan nimitys kevyelle kutiamisen tunteelle. Se voi olla mielihyvää tuottavaa joillekin tai lievästi epämukavaa toisille. Yleensä se on jotain, mitä ihmiset haluavat, kuten käsivarren silittelyä tai pientä kiusoittelevaa kutittelua.
– Gargalesis sen sijaan on kutittelua, joka samanaikaisesti tuottaa mielihyvää, mutta myös kipua. Tällainen tuntemus on usein yhdistetty kovaan kutitteluun, esimerkiksi kun toinen ihminen kutittaa toista niin, että tämä nauraa kontrolloimattomasti. Se voi kuitenkin samalla tuntua jopa epämukavalta.
– Aivot saattavat tulkita tällaisen kutittamisen kivuksi, mikä selittää sen, miksi usein pyydämme kutittajaa lopettamaan kutittamisen, tohtori Gall summaa.
Hypotalamus kontrolloi tunnereaktioita. Se kontrolloi myös reaktioita kipuun. Joten jos naurat tai tunnet kipua tai epämukavuutta, kun sinua kutitetaan, voi se johtua tiedostamattomasta reaktiosta hypotalamuksessasi.


