Maineenhallinnan asiantuntija kommentoi Valtionhallinnon tarkastusviraston pääjohtajan rahankäyttökohua.
Valtionhallinnon tarkastusviraston (VTV) pääjohtaja Tytti Yli-Viikarin toiminta on herättänyt julkisuudessa huomiota pitkään.
Viime syksynä uutisoitiin, että Yli-Viikari oli matkustanut vuosina 2018–2019 yhteensä yli 100 000 eurolla veronmaksajien piikkiin. Osa matkoista suuntautui kalliisiin kaukokohteisiin ja esimerkiksi niissä järjestettyihin seminaareihin.
Ilta-Sanomat taas kertoi perjantaina, että Yli-Viikarille on ostettu vuosina 2018–2020 kauneudenhoitopalveluja valtion piikkiin yhteensä reilulla 4 700 eurolla.
Lue myös: STT:n tiedot: VTV:tä koskevassa virkarikostutkinnassa epäiltynä pääjohtaja Yli-Viikarin lisäksi viraston lakiasiainjohtaja
Miksi hyväpalkkaiset ihmiset maksattavat vuosipalkkaansa nähden pieniä menojaan firman kortilla? Maineenhallinnan asiantuntija Harri Saukkomaa kommentoi aihetta Asian ytimessä, Jaakko Loikkanen -ohjelmassa.
– Minun mielestäni tämä liittyy siihen, miten asioita valvotaan. Jokainen toimitusjohtaja, pääjohtaja tai muu vastaavassa asemassa oleva ihminen, se valta sokaisee jonkin verran aina, Saukkomaa sanoo.
– Jos valvontaa ei ole, saattaa käydä näin. Tätä tapahtuu myös todella suuressa mittakaavassa maailmalla.
"Kaikenlainen kestitseminen, ravintolassa käynti ja muu"
Asiantuntijan mukaan julkinen rahankäyttö pitää pystyä perustelemaan niin, että rahalla on tehty jotain, mikä edistää yrityksen asioita.
– Vaikka puhutaan yleisellä tasolla, voin ymmärtää tässä VTV:n tapauksessa, jos halutaan ottaa pääjohtajasta hyvä kuva, niin toki täytyy hoitaa meikit ja kampaus kuntoon, Harri Saukkomaa sanoo.
