Kaunis lämmin kesäilta ulkosalla on toisille toteutumattomaksi jäänyt haave, sillä hyttysillä on tapana pistää tiettyjä ihmisiä erityisen paljon. Mistä tämä johtuu?
Sitä pidetään itsestäänselvyytenä, että hyttyset purevat todennäköisemmin tiettyjä ihmisiä, mutta syy tähän on lukuisista tutkimuksista huolimatta jäänyt pimentoon. Aiheeseen liittyykin useita myyttejä kuten se, että hyttysten ajatellaan purevan todennäköisimmin blondeja.
Todellisuudessa sillä, että hyttyset purevat tiettyjä ihmisiä erityisen paljon ei näytä olevan tekemistä hiusten värin, verensokeritason, hajuveden tai muiden myyttien kanssa. Aiemmin on arvioitu, että noin joka viides ihminen olisi erityisen altis hyttysenpuremille.
– Yksi kymmenestä ihmisestä vetää puoleensa erityisen paljon hyttysiä, Floridan yliopiston emeritusprofessori Jerry Butler kertoo.
Saattaa olla niin, että alttius hyttysenpuremille liittyy hyttysten ominaisuuksiin eikä ihmisten yksilökohtaisiin ominaisuuksiin. Eri hyttyslajeja saattavat nimittäin viehättää uhreissaan erilaiset ominaisuudet.
Sillekään ei kuitenkaan ole löytynyt tieteellisesti perusteltua selitystä, mitkä ominaisuudet ihmisessä tietynlajisia naarashyttysiä houkuttelevat. On kuitenkin olemassa tiettyjä toistuvia ominaisuuksia, joiden on todettu vetävän jonkin verran tavallista enemmän hyttysiä tiettyjen ihmisten puoleen.
Isokokoisuus
Mitä isompi ihminen on, sitä enemmän ihminen tuottaa hiilidioksidia. Tästä syystä hyttyset eivät tavallisesti pure lapsia yhtä usein kuin aikuisia ja sitä vastoin isokokoisemmat ihmiset ja miehet saattavat vetää erityisen paljon hyttysiä puoleensa.
Liikunta
Maitohappojen epäillään niin ikään houkuttelevan hyttysiä jossain määrin ja tästä syystä vastikään urheilua harrastaneet saattavat olla tavallista alttiimpia hyttysenpistoille. Lisäksi kiihtynyt hengittäminen lisää hiilidioksidintuotantoa, joka saattaa niin ikään houkutella hyttysiä.
Nopea ruoansulatus
Hyttyset hyödyntävät ravinnossaan kolesterolia. Tästä syystä nopea ruoansulatus ja sitä kautta nopea elimistön taipumus pitää kehon kolesterolimäärä erityisen hyvin tasaisena voi houkutella erityisen paljon hyttysiä. Hyttyset aistivat tämän jo iholta, sillä aineenvaihdunnan sivutuotteita on havaittavissa iholtakin, kertoo WebMD.
Ominaishaju
Ihmisen hengittäessä vapautuu asetonia ja estradiolia sekä useita muita yhdisteitä, jotka lisännevät ihmisten houkuttelevuutta hyttysten parissa. NBC:n mukaan tutkijat uskovat, että tietyt ihmiset tuottavat vahvempia tuoksuja ja hajuja kuin toiset ja tämäkin saattaa vaikuttaa siihen miksi hyttyset purevat tiettyjä ihmisiä todennäköisemmin.
Myös sitä on epäilty, että toiset ihmiset kantavat ihollaan ominaishajua, joka edellisestä poiketen karkottaa hyttysiä. Tietyt kemikaalit saattavat vähentää ihmisen houkuttelevuutta hyttysten keskuudessa. Asiaa ei kuitenkaan ole pystytty varmistamaan tieteellisesti.
Lue myös:
AVA / Heli Kuitunen
Lähde: WebMD, NBC, Huffingtonpost
Kuvat: Shutterstock, Colourbox
Uusimmat
-
23:33
Brittiopiskelijan Kiina-tilauksesta mönki ikävä yllätys – "Luulin, että se oli lelu – ja sitten se liikkui"
-
23:00
NHL-ykkösvaraus heti sivuun – Mikael Granlundille sauma
-
22:49
Markku Kanerva puhui kritiikistä – "Ymmärrän"
-
22:41
Soihtuselkkaus keskeytti ottelun – Jonne Virtanen kertoi näkemyksensä Jokerit-kannattajista
-
22:37
Loton potti kohoaa kolmeen miljoonaan – Jokerista tänään kaksi 40 000 euron voittoa
-
22:06
Huippumalli Ashley Grahamin kylpyhuoneotos hämmentää: "Sinusta ei saa huonoa kuvaa"
-
21:55
Israel voimistaa maahyökkäystään Libanonissa
-
21:47
SM-liiga-valmentajalta raju vuodatus – yksi sana toistui: "Olen niin häpeissäni"
-
21:30
Usain Boltilta paljastus: Kovimmat tulokset jäivät saavuttamatta – "Valmentajani vihasi sitä"
-
21:27
SM-liigaseura Kärpistä hämmentävää faktaa – mitä ihmettä Oulussa tapahtuu?
-
21:14
Kamala Harris kutsui Putinia "murhanhimoiseksi diktaattoriksi" – näin Kreml kommentoi
-
20:47
Kalle Rovanperä hurjassa taistossa kolmanneksi – näin voittokamppailu ratkesi
-
20:32
Jokerit reagoi fanien savupommisekoiluun – tiukka jyrähdys
-
20:32
Kärpät lähellä karua sulamista – kärkikamppailussa tylyt lukemat
-
20:09
Kirja-arvio: Klinge – kyynärpäitä käyttänyt sivistysylimys henkeen ja vereen
-
20:08
Tällainen Pirjo Nuotio on mummina: "En ole koskaan viihtynyt hiekkalaatikolla"
-
20:07
Aleksander Barkovin tilanteesta uutta tietoa – nyt tipahti herkullinen Tampere-päivitys
-
20:01
Tykkimies teki natsitervehdyksiä, solvasi tummaihoisia ja uhkasi puukottaa jonkun – tuomio tuli
-
20:01
Pasin ojaan ajanut varusmies pääsi pälkähästä – oikeus hylkäsi kaikki syytteet
-
19:41
HIFK:lta ”täystyrmäys”, Iiro Pakarinen hurjana – Papilta pysäyttävää saarnaa
-
Lataa lisää