Mainos

Mikko Rantanen kuittaili Nuorten Leijonien mestaruudesta NHL-kavereilleen: "Tein aika hyvän tilin"

6:13
Videolla Nashvillen Pekka Rinteen voitto-ottelusta Chicagoa vastaan torstain vastaisen yön NHL-kierroksella.

NHL:n suomalaisten pisteykkönen Mikko Rantanen kertoo MTV Urheilun haastattelussa, kuittailleensa Colorado Avalanchen seurakavereilleen, kun Nuoret Leijonat tänä vuonna voitti kultaa.

Rantanen oli ennen 2016 kotikisoja pelannut jo Colorado Avalanchessa, mutta pääsi silloin nuorten MM-kisoihin. Rantanen oli Nuorten Leijonien silloisen kultajoukkueen kapteeni.

Sen jälkeen hän on kehittynyt Suomen parhaaksi NHL-pistemieheksi, mutta kolmen vuoden takaiset kultajuhlat ovat yhä vahvasti hänen mielessään.

– Tuli kyllä flashbackia. Ei sitä voi koskaan unohtaa, vaikka siitä on jo kolme vuotta aikaa ja paljon on tapahtunut sen jälkeen. Hyvin on takaraivossa se muisto ja fiilis, kun voitti maailmanmestaruuden, Rantanen sanoi.

Kaapo Kakko tuttu kesätreeniryhmästä

Rantasen mukaan 2016 ja 2019 kultatarinoissa oli yhtäläisyyksiä. Rantasta ilahdutti erityisen paljon, että toinen TPS-kasvatti Kaapo Kakko ratkaisi loppuottelun.

– Vähän samanlainen finaalipeli niilläkin oli. Tiukkaa oli loppuun asti ja lopuksi maali. Turun poika teki ja se oli hienoa.

Vuonna 2001 syntynyt Kakko on viisi vuotta Rantasta nuorempi, mutta miehet tuntevat toisensa Turun kesätreeneistä.

– En ole koskaan pelannut häntä vastaan, kun on viisi vuotta ikäeroa. Mutta viime kesänä treenattiin samassa porukassa ja hyvältä tyypiltä vaikuttaa. On kovan luokan pelaaja. Varmaan top kakkosessa on ensi kesänä varaustilaisuudessa, kehuu Rantanen Kakkoa.

Rantasen keräsi voittorahat Coloradon pukukopissa

Rantanen olisi valmis pelaamaan Kakon ketjukaverina 2020 World Cupissa tai Pekingin olympiakisoissa 2022, jos World Cup toteutuisi ja NHL lähtisi Pekingiin.

– Se nähdään sitten. Olisi kyllä hauskaa, Rantanen sanoi.

Rantanen paljastaa kuittailleensa Colorado Avalanchen seurakavereilleen Nuorten Leijonien kisamenestyksestä. Voittihan Suomi ratkaisupeleissä Kanadan, Sveitsin ja Yhdysvallat.

– Aika monta vetoa oli, kun pelattiin vastaan. Mä voitin aika monta. Meillä on yksi sveitsiläinenkin (Sven Andrighetto), ja voitin sen. Ja kanukeilta ja jenkeiltä tein hyvän tilin. Se oli ihan hyvä, Rantanen naurahti.

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja