Nuorten Leijonien tähtipuolustaja Henri Jokiharju hehkuttaa kultasankari Kaapo Kakkoa: "Potentiaali aivan valtava – hän on voittaja"

Nuorten Leijonien NHL-vahvistus Henri Jokiharju ei säästellyt ylistyssanoja kuvaillessaan Nuorten Leijonien MM-kullan ratkaisseen maalin tehnyttä Kaapo Kakkoa.

Suomi voitti kultaa, vaikka alkusarjassa peli välillä tökki. Jokiharju muistutti, että alkusarjassa ratkaistaan vain jatkopaikat.

– Voitimme kultaa, koska voitimme oikeat pelit. Se on niinkin yksinkertaista, Jokiharju tiivisti.

Vaikka alkusarjassa Ruotsi ja USA veivät suomalaisista voiton, ei usko joukkueessa Jokiharjun mukaan ollut koetuksella.

– Uskoimme maailmanmestaruuteen koko ajan. Joukkueessa on paljon hyviä pelaajia. Usko joukkueeseen ei missään vaiheessa horjunut. Ehkä alkusarjapelit eivät olleet niin hyviä, mutta kuka niistä välittää.

– Voitimme ensin Kanadan, sitten Sveitsin ja nyt USA:n. Olemme parhaita maailmassa, Jokiharju lisäsi.

Suomen pelinopeus riitti kapeassa kaukalossa pohjoisamerikkalaisten kaatamiseen.

– USA:ta ja Kanadaa vastaan on isoin juttu pelata nopeasti. Pohjoisamerikkalaiset ovat niin nopeita, joten sinunkin pitää olla nopea, totesi Jokiharju.

MM-finaalissa kohtasivat NHL-draftin ensi kesän kaksi suurinta suosikkia, Kakko ja Jack Hughes. Kakko voitti ainakin MM-finaalin.

Jokiharju on luottavainen, että Kakko voisi olla ykkönen myös ensi kesänä.

– Hänen potentiaalinsa on aivan valtava. Hän on voittaja ja teki voittomaalin. Hän on hyvä jätkä ja hyvä joukkuekaveri. Olen varma, että hän voi olla ykkösvaraus. Hän on iso kaveri ja pelaa miesten liigassa. Hän on valmis, Jokiharju ylisti Kakkoa.

Lue myös:

    Uusimmat