Triana Iglesias poseeraa kuvassa purppuran värinen päähine ja kafraani päällään.
Rap-artisti Mikael Gabrielin puoliso, Norjassa televisiopersoonana tunnettu Triana Iglesias odottaa pariskunnan esikoislasta.
Iglesias julkaisi Instagram-tilillään aistikkaan äitiyskuvan. Päällään Paratiisihotelli-ohjelman juontajalla on purppuran värinen kaftaani ja näyttävä päähine.
– Sisäinen jumalattareni on kasvanut tämän raskauden myötä. Tämä pieni tähtisielu on minulle jo koko maailma. Aivan kaikki! Olen käynyt syvää prosessia päivittäin viime viikolla. Se on kaunista, mutta myös hullua. Tunnen itseni haavoittuvaksi, mutta samalla vahvemmaksi kuin koskaan ennen. Olen niin täynnä rakkautta, Iglesias kirjoittaa kuvansa yhteyteen.
Pariskunta ilmoitti raskaudesta kesäkuussa. Iglesias myönsi tuolloin sosiaalisessa mediassa, että alkuraskaus osui myös erikoiseen aikaan, sillä aika kului koronavirukseen liittyvässä karanteenitilassa, jossa viikot kuluivat hitaasti.
– Olen lisäksi voinut pahoin jatkuvasti. Kun kerroimme uutiset, tuntui että joku olisi ottanut tulpan pois ja päästänyt tunteeni valloilleen, kuvailee Iglesias ja sanoi, että hänen täytyy opetella sallimaan itselleen uutisten julkistamista seuranneen tunneryöpyn kaltaiset tilanteet.

