Mainos

Mika Poutala yllättää osallistumalla Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan: "Olen aiemmin ajatellut, että tanssi ei ole minua varten"

0:44
Tanssii Tähtien kanssa nähdään syksyllä MTV3-kanavalla!

Pikaluistelija Mika Poutala nähdään tänä syksynä Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.

Mika Poutala, 36, on yksi Suomen kirkkaimmista pikaluistelutähdistä, mutta nyt edessä on ihan omanlaisensa sprinttimatka, kun huippu-urheilija iskee lakerikengät jalkaansa ensimmäistä kertaa elämässään Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmassa.

– Olen aiemmin ajatellut, että tanssi ei ole minua varten, ilmoittaa mies, joka ei suostunut tanssimaan edes omissa häissään, hän kertoo.

Mika on kuitenkin tottunut saavuttamaan tuloksia nopeasti. Vuonna 2007 pikaluistelija teki päätöksen nousta kärkisijoille, ja kahdessa vuodessa Mika nousi maailman kärkimiesten vauhtiin. Lopulta plakkariin tuli 290 maailmancup-kisaa ja 19 mitalia. Menestyksekäs kilpaura päättyi vuonna 2018 ja nyt asenne tanssiinkin on toinen. Mika ei olisi lähtenyt mukaan, jos ajattelisi, ettei voi oppia tanssimaan.

– Aion treenata viisi tuntia tanssia viitenä päivänä viikossa. Vaikka tiedän, että uuden oppiminen vie aikaa, olen sinnikäs, Mika summaa.

Tanssinopettaja Ansku Bergström uskoo, että fysiikasta ja keskittymiskyvystä ei suoritus entisellä huippu-urheilijalla jää ainakaan kiinni. Topakasta treenityylistään tunnetusta Anskusta on ihanaa päästä tanssimaan urheilijan kanssa, sillä myös tanssi on urheilua, joten ajatusmaailma treenaamisen ja työn suhteen on heillä varmasti samanlainen.

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla ja mtv-palvelussa sunnuntaisin 22.9. klo 19.30 alkaen.

Lisää aiheesta
    Mainos
    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.

    Sivusto ei tue käyttämääsi selainta. Suosittelemme vaihtamaan tuettuun selaimeen. Lisätietoja