Mikä ihana teko! Pikkupoika lahjoitti lähes kaikki lelunsa ilahduttaakseen muita lapsia

Tältä hyväsydämiseltä pikupojalta moni aikuinenkin voisi ottaa oppia. 

Leluja, pelejä ja vaatteita. Moni lapsi toivoo joululahjaksi yhtä sun toista, ja usein suurin osa näistä toiveista toteutuukin. Kaikilla tilanne ei kuitenkaan ole yhtä hyvä. Tämän tietää seitsemänvuotias pikkupoika Zach Petrovic, joka on päättänyt tänä jouluna ilahduttaa vähempiosaisia lapsia epäitsekkäällä lahjoituksella.

Poika aikoo nimittäin antaa pois lähes koko lelukokoelmansa ilahduttaakseen muita lapsia ja heidän perheitään. Suuresta pehmolelukokoelmastaan hän jätti itselleen 20, mutta loput sydämellinen poika päätti antaa eteenpäin niitä enemmän tarvitseville.

– Hän piti kaksikymmentä dinosaurusta itsellään, ne ovat hänen suosikkejaan, pojan äiti Kayley Petrovic kertoo.

"Halusin antaa heille jouluksi nallen, jota halata"

Idea lelujen pois antamisesta syntyi televisiosta nähdyn dokumentin myötä. BBC:n dokumentti vähäosaisista lapsista vaikutti poikaan niin syvästi, ettei hän halunnut jäädä vain sivustakatselijaksi. Lelujen lahjoittaminen oli siis täysin pojan oma idea.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

– Ajatus siitä, että joillain lapsilla ei ole paljoa, ei aina edes kotia tai perhettä, teki hänet todella surulliseksi. Nyt hän haluaa auttaa muita, äiti kertoo poikansa hyvästä teosta.

– En pitänyt siitä tiedosta, että joillain lapsilla ei ole pehmonalleja. Halusin antaa heille jouluksi nallen, jota halata, poika kertoo.

Lelujen lahjoittamisen lisäksi poika haluaisi kääriä jokaisen lelun itse pakettiin. Tämän toiveen toteuttaminen on kuitenkin äidin mukaan sen verran haastava toteuttaa, että he etsivät tällä hetkellä sopivaa hyväntekeväisyysjärjstöä, jonka kautta lelut voitaisiin lahjoittaa eteenpäin.

Lähde: LincolnShire

***


Lue myös:

    Uusimmat