F1-sarjan kaksinkertainen maailmanmestari Mika Häkkinen antoi oman mielipiteensä sille, miksi Sebastian Vettel päätti lähteä Ferrarilta.
Ferrari tiedotti aiemmin, että sen ja Vettelin yhteinen taival päättyy kauden 2020 jälkeen.
Lähtöhetkellä Vettel on 33-vuotias. Mikäli hänen F1-uransa päättyy samalla, lopettaa hän saman ikäisenä kuin Häkkinen aikanaan.
Suomalaisen F1-legendan Häkkisen mukaan Vettelillä olisi kyllä vielä monia ajovuosia jäljellä.
– Ikä ei ole mikään ongelma. Hän on yhä nuori kaveri, Häkkinen sanoi F1 Nation -podcastissa.
Häkkinen näkee, että Vettelin lähdön syy liittyi ympäristöön.
– Tuntui siltä, että hän koki ison pettymyksen Ferrarilla. Hän ei enää nauttinut tiimissä olosta, koska hän oli koko ajan valtavan kritiikin kohteena.
– Tuollaisessa tallissa kritiikki ja paine pitäisi jakaa tasaisemmin. Sitä ei pidä kohdistaa vain yhteen henkilöön, Häkkinen pohti.
Vettel vaihtoi Ferrarille menestyksekkäiden Red Bull -vuosien jälkeen. Maranellossa saksalaiskuski ei ole kuitenkaan onnistunut tavoitteessaan, eli maailmanmestaruuden voittamisessa F1-historian ikonisimmassa tallissa.
Häkkinen toivoo, että saksalaiskuski avaisi enemmän persoonaansa faneille.

