Mika Aaltola ja puoliso eri mieltä Linnan jatkoista: "Kupliva kyllä kiinnostaa"

Mika ja Kirsi Aaltolalla erimielisyys Linnan jatkoista 3:54
Mika Aaltola kuvailee itseään "vähän noloksi tanssijaksi" ja kehuu vaimoaan.

Valitsijayhdistyksen presidenttiehdokas Mika Aaltola on saapunut Linnan juhliin vaimonsa Kirsi Aaltolan kanssa.

Aaltolat kertovat odottavansa pääsevän tanssilattialle.

– Olen vähän nolo tanssija. Kirsi, joka on huippu-urheilija, hänellä tuo vartalo soljuu mukavasti. Minä olen omasta mielestäni rautakankimainen hahmo.

Kirsin mukaan häävalssi onnistui.

– Elämäni ainoa tanssi, joka meni hyvin, Mika toteaa.

Pariskunnalla oli eri näkemys siitä, siirrytäänkö Linnan juhlien jälkeen jatkoille.

– Yritin innostaa, että eihän sitä tiedä miten villiksi tämä tässä lähtee, Kirsi kertoo.

Kiitokset presidenttiparille

Tällä viikolla Aaltoloilla on luvassa paikkakuntien kiertämistä.

– Täytyy aika vakaasti suhtautua asioihin, eli toi kupliva kyllä kiinnostaa. Itsenäisyys on meille arvokas asia. Maltti on aina valttia. 

Aaltolat lähettävät haastattelussa kiitokset presidentti Sauli Niinistölle ja tohtori, rouva Jenni Haukiolle.

– Aikamoinen ruuhka, mutta ehkä nyt kuitenkaan presidentinlinnan laajentaminen ei ole heti seuraavan vuoden tehtävä, Mika toteaa.

Lue myös:

    Uusimmat