Koronakriisi on poikinut myös jotakin positiivista: sosiaalisessa mediassa moni kehottaa tukemaan ja muistamaan yrittäjiä vaikeana aikana.
Koronaviruksen vuoksi moni jää kotiin ja peruu sovittuja menojaan. Tämä tarkoittaa rankkoja aikoja esimerkiksi ravintoloille, joista osa onkin jo joutunut kehittämään luovia tapoja jatkaa liiketoimintaa.
Kriisi on kuitenkin poikinut myös jotakin positiivista: sosiaalisessa mediassa moni kehottaa muistamaan pienyrittäjät ja paikalliset yritykset sekä tukemaan heitä koronakriisin aikana.
Inspiraatiota jaetaan hashtageilla
Sosiaalisessa mediassa kehotuksia auttaa pienyrittäjiä ryyditetään esimerkiksi hashtageilla #tueyrittäjää, #tuepienyrittäjää ja #autayrittäjää.
– Lounasravintolat työpaikan lähistöllä sulkevat oviaan tällä viikolla, koska monet työskentelevät etänä. Eihän anneta saman käydä kotiemme lähellä oleville pienyrityksille? Monilla on tiukat ajat edessä. Tuetaan toisiamme, Twitter-käyttäjä Reetta Peltonen tviittaa.
– Ostin! Osta sinäkin. Tänään esimerkiksi take away -lounaan lähikahvilasta. Eilen lahjakortin hierontaan, käyttäjä sanoo.