Maahanmuuttovirasto ottaa kesän aikana käyttöön robotin, joka vastaa puhelinpalvelussa asiakkaiden kysymyksiin. Viraston tavoitteena on vähentää robotiikan avulla ihmistyönä tehtyä puhelinpalvelua radikaalisti muutamassa vuodessa.
Kehitysjohtaja Vesa Hagström vahvistaa MTV Uutisille, että robottiavusteinen toiminta on jo aivan lähitulevaisuutta.
– Pilotti otetaan käyttöön kesän aikana ja sitä testataan oikeilla asiakkailla, Hagström kertoo.
Robotti pystyy vastaamaan soittajalle mikä on hänen hakemuksensa käsittelytilanne virastossa ja ovatko asiakirjat tulleet perille.
– Robotiikka hoitaa ensikontaktointia. Jos ja kun tulee lisää kysymyksiä, robotti siirtää vastaamisen ihmiselle.
Aluksi englantia
Maahanmuuttoviraston robotti keskustelee soittajan kanssa englanniksi, mutta myös suomen kieli on tulossa mukaan.
– Robotisoitua puhetta on olemassa paremmin englanniksi. Keskustelu asiakkaan kanssa suomeksi on vielä haasteellista, Hagströn myöntää.
Maahanmuuttovirastoon tulevista puheluista noin puolet on suomeksi ja puolet englanniksi. Usein asiakkaan puolesta soittaa vielä joku muu henkilö ja esimerkiksi tunnistaminen on silloin pystyttävä tekemään.
Robottien opettaminen on osa mielenkiintoista kehitystyötä. Se tapahtuu esimerkiksi niin, että robotti ohjelmoidaan taustalla kuuntelemaan ihmisten keskustelua puhelinpalvelussa, ja kone oppii siitä miten kysymyksiin pitää vastata.