Pirkkalassa paloi tuhannen neliön teollisuushalli torstaina.
Pirkanmaan pelastuslaitos sai hälytyksen Pirkkalaan Turkkiradalle torstaina kello 16.45.
MTV Uutisten lukijoiden lähettämien videoiden perusteella savupatsas nousi kauas moottoritielle.
Illalla kahdeksan jälkeen Pirkanmaan pelastuslaitokselta kerrottiin STT:lle, että palo oli saatu hallintaan ja osa pelastusyksiköistä oli vapautettu pois palopaikalta.
Sammutustöiden arvioitiin kestävän kuitenkin yön yli ja hallin tuhoutuvan palossa täysin. Pelastuslaitos kertoi, että palon leviäminen saatiin estettyä siten, että kiinteistöllä sijaitseva toimistosiipi pelastui.
Palosta ei aiheutunut henkilövahinkoja.
Hätäkeskus sai tiedon rakennuspalosta ennen kello viittä iltapäivällä. Teollisuushalli oli jo ilmiliekeissä pelastajien saapuessa paikalle.
Syttymissyystä tai syttymisen tarkasta sijainnista ei pelastuslaitoksella ollut torstai-iltana antaa tietoa. Hallissa toimii useita eri yrityksiä.
Alueelle annettiin vaaratiedote, joka purettiin illalla. Pelastuslaitos kuitenkin varoitti savun hajua olevan vielä pitkään ilmassa sammutustöiden jatkuessa.
Seudulla oli torstaina myös sähkökatkoksia, koska sähkölaitos joutui kytkemään korttelimuuntajan irti sähköverkosta.
Juttua päivitetty uusilla tiedoilla 23.10.2025 kello 21.26.