Väri vaihtui kasvoilla muutamaan kertaan ja posket pullistuivat. Näin reagoi kangasalainen mies näkyyn Veikkauksen pelitilillään – voitettuaan lähes neljä miljoonaa euroa Eurojackpot-pelissä.
– Katsoin sillä kertaa nettisivuilta listausta ”näytä vain voitot”, kun yleensä katson kaikki pelit. Siellä se summa oli. Uskomatonta, kännykkäkuvan pelitilin näkymästä ottanut voittaja kertoo.
Voittajan vaimo säestää, että miehen ilme olisi tuolloin pitänyt saada myös videolle.
Mies oli yksi kymmenestä, jotka voittivat syyskuun alussa neljä miljoonaa euroa Veikkauksen nettisivujen valmisporukalla. Voittoa piti sulatella.
– Ihan hyvä, että voittorahat saa vasta kolmen viikon karenssiajan jälkeen.
Rahoille on käyttöä, mutta suurimman osan sijoittamiseen riittää vielä pähkäiltävää.
– Isommat lapset saavat asunnot, mutta eivät varmaan muuta tässä vaiheessa. Pienimmän kanssa mennään aurinkolomalle Teneriffalle, mies kertoo.
Urheiluautolle ei ole kuulemma tarvetta.
– Mitä sitä urheiluautolla, minullahan on jo kolmipaikkainen pihassa, mies kertoi Veikkauksen voittajakahveilla.
Kyse ei ole Ferrarista tai Porschesta, ei edes Lamborghinista.
– No meidän pakettiauto! Siinähän on moottorikin takana kuin kunnon urheiluautoissa, voittaja murjaisee.