Pirkanmaan käräjäoikeus langetti tuntuvan sakkorangaistuksen pysäköinnintarkastajan määräystä uhmanneelle miehelle, joka esti autonsa hinaamisen poistumalla sillä paikalta.
Tampereen kaupungin pysäköinnintarkastaja oli viime elokuussa määrännyt Volvo XC90 -mallisen ajoneuvon otettavaksi viranomaisen haltuun, koska samalle autolle oli kertynyt viisi maksamatonta parkkisakkoa.
Kun Volvoa oltiin hinausauton saavuttua valmistelemassa siirtoon, pelmahti paikalle ajoneuvon haltija. Mies ei pysäköinnintarkastajan kielloista välittänyt, vaan hyppäsi autoon ja kaasutti tiehensä kiireisiinsä vedoten.
Pirkanmaan käräjäoikeudessa mies myönsi poistuneensa paikalta, vaikka pysäköinnintarkastaja oli ilmoittanut hänelle, että autosta oli tehty siirtopäätös. Päätöksen perusteet olivat miehestä kuitenkin epäselvät. Hänellä ei omien sanojensa mukaan ollut tarkkaa käsitystä maksamattomien pysäköintivirhemaksujen lukumäärästä, sillä auto oli hänen vaimonsa nimissä.
Lue myös: Tämä voi käydä sinunkin autollesi, jos jätät parkkisakkoja maksamatta – huonoja uutisia myös "sunnuntaistrategiaan" luottaville
Oikeus katsoi miehen syyllistyneen rikoslaissa määriteltyyn omaisuutta koskevaan viranomaiskiellon rikkomiseen, koska Volvo oli jo otettu viranomaisen haltuun. Mies tuomittiin 25 päiväsakkoon, mistä kertyi hänen tuloillaan maksettavaa 1 525 euroa.