Mies avasi tulen poliiseja kohti Seinäjoen rautatieasemalla – syyttäjä vaatii rangaistusta neljästä murhan yrityksestä
Syyttäjä vaatii Seinäjoen rautatieasemalla kesäkuussa poliiseja kohti ampuneelle miehelle ainakin yhdeksän vuoden vankeusrangaistusta muun muassa neljästä murhan yrityksestä.
Lain mukaan väkivallan kohdistuessa poliisiin rikosnimikkeenä on lähtökohtaisesti murhan yritys.
Lisäksi syyttäjä vaatii miehelle rangaistusta kahdesta tapon yrityksestä, huumausaineen käyttörikoksesta, virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta, vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta.
Asian käsittely alkoi tänään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeudessa. Syytteessä mainitut tapahtumat tapahtuivat kesäkuun 6. päivänä.
Mies ampui poliisien lisäksi kahta muuta ihmistä kohti
Poliisille tuli lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ilmoitus asemalla liikkuvasta miehestä, jolla oli nähty ase kädessä.
Syyttäjän mukaan mies oli istunut rautatieaseman raiteille johtavan alikulkutunnelin rappusilla varustautuneena ladatulla pistoolilla. Hän ampui ensin paikalle saapunutta naista ja miestä kohti. Luoti ei ollut kuitenkaan osunut heihin.
Tämän jälkeen poliisit saapuivat paikalle ottamaan miestä kiinni. Kun poliisit olivat lähestyneet miestä, tämä oli ampunut yhden laukauksen kohti heitä, syyttäjä sanoo. Luoti ei osunut poliiseihin.
– Syytetty on tämän jälkeen osoitellut aseella poliisien suuntaan ja ilmoittanut poliiseille, että jos poliisit tulevat alikulkutunneliin, niin hän ampuu, syyttäjä kirjoitti oikeudelle toimittamassaan haastehakemuksessa.
Yksi poliiseista siirtyi tämän jälkeen rappusten yläpäähän, jossa mies ampui yhden laukauksen tätä kohti. Luoti ei tälläkään kertaa osunut poliisiin.
Poliisit saivat lopulta miehen neuvottelemalla ja pippurisumutinta käyttämällä luopumaan ampuma-aseestaan ja antautumaan.
Tapahtumien vuoksi poliisi eristi aseman, ja myös junaliikenne pysäytettiin hetkellisesti.
Uusimmat
-
13:29
MTV seuraa Leijonien kannalta jättimäistä MM-taistoa: Heti surkeita uutisia Itävallan haastajasta!
-
13:26
Turussa kadonnut 7-vuotias löytynyt
-
13:20
Näissä hulppeissa maisemissa Maajussille morsian -kautta kuvataan
-
13:17
Yksi kuollut Lontoosta lähteneellä lennolla turbulenssin vuoksi
-
12:57
Henry Manni kelasi MM-pronssia!
-
12:45
Jukka Jalonen tyrmäsi Suomessa usein esitetyn väitteen: "Se ei todellakaan ihan oikeasti ratkaise mitään"
-
12:41
Helle saapuu! Tuore kuukausiennuste voi saada hymyn huulille
-
12:39
Miten Trumpin ja Bidenin Israel-politiikka heilauttaa äänestäjiä? Suora Ex on Next -vaaliväittely kello 14
-
12:31
Vornasta hiillostettiin baari-illan tapahtumista – näin kertoi käytöksestään
-
12:29
Suomalaispakki ei jatka Jussi Tapolan alaisuudessa – uusi seura löytyi nopeasti
-
12:14
Kortiton kuski kaahasi hävytöntä vauhtia Helsingissä – "Moottoripyöräpoliisilla oli täysi työ tavoittaa"
-
12:08
Suomalaisfanin pöyhkeä ilmoitus käänsi päitä Prahassa – näin Leijonien kinkkinen tilanne näkyi MM-areenalla
-
12:06
Vampyyripäiväkirjat-tähti joutui onnettomuuteen: "Edessä on pitkä toipuminen"
-
11:57
Näin Vornanen kertoi ampumavälikohtauksesta: "En häpeä"
-
11:35
Hallitus antoi esityksen käännytyslaista – näin se muuttaisi itärajan tilannetta
-
11:28
Olli Jokinen ja Petteri Sihvonen täysin eri mieltä Leijonien avainkysymyksestä – "Se on ihan varma"
-
11:26
Skandaalinkäryinen tilanne Italian ympäriajossa: Ajajat uhkaavat boikotilla
-
11:25
Ekonomisti: Uudisasuntojen kysyntä tulee muuttumaan – "Silloin meillä on kova kisa"
-
11:14
Löytyykö pihaltasi? Yleinen "rikkaruoho" onkin superherkku: "Nyt on juuri paras hetki"
-
11:06
10-vuotias lapsi jäi auton alle Espoossa
-
Lataa lisää