Normaali kotihälytys kärjistyi virkavaltaa kohti viuhuviin hauleihin – miestä syytetään poliisimurhan yrityksestä

Poliisin kotihälytyskeikka muuttui syyttäjän mukaan potentiaalisesti hengenvaaralliseksi, kun virkavalta sai vastaansa haulikolla varustautuneen päihtyneen miehen Iisalmen Sopenkylässä viime lokakuussa.

Nyt haulikkoa käytellyttä vuonna 1985 syntynyttä miestä syytetään muun muassa murhan yrityksestä ja pahoinpitelyistä.

Syyttäjän mukaan tapahtumat lähtivät vyörymään, kun teoista epäilty mies oli kuristanut ja retuuttanut asunnossaan naista ja teini-ikäistä poikaa.

Poliisi sai asiasta kotihälytyksen illalla kello 23 jälkeen. Samoihin aikoihin väkivallasta epäilty mies oli syyttäjän mukaan ajanut henkilöautolla humalassa ja ylinopeutta paikalllisilla teillä.

Matkan aikana hän oli syyttäjän mukaan myös ohittanut kärkikolmion hiljentämättä. Paikalla olleet poliisipartiot huomasivat miehen toimet ja partio lähti miehen perään.

Pysähtyi ja ampui poliisiautoa kohti

Partion ajettua pakenevaa miestä takaa oli mies syyttäjän mukaan pysäköinyt autonsa tielle, noussut ulos autosta ja ampunut noin 30 metrin päähän pysähtyneen poliisiauton keulaan kaksi laukausta.

Poliisit olivat huomanneet miehen haulikon, ja päässeet laukausten hetkellä peruuttamaan jo noin 60 metrin päähän. Haulit aiheuttivat tuulilasiin ja auton koriin painaumia ja naarmuja.

– [Poliisit olivat] ripeän poispäin peruuttamisen johdosta välttyneet saamasta hengelle vaarallisia osumia [miehen] ampumista haulikon hauleista, syyttäjä kirjoitti haastehakemuksessa.

Miehen syytetään yrittäneen tapaa poliisit näiden ollessa virkansa puolesta ylläpitämässä järjestystä ja turvallisuutta. Siksi miestä syytetään murhan yrityksestä. Vaihtoehtoisesti miestä syytetään virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta.

Luopui aseesta piirityksen päätteeksi

Noin tuntia myöhemmin mies oli päässyt taas kotiinsa. Mies oli syyttäjän mukaan kulkenut asunnon ulkopuolella ladattu haulikko esillä poliisin piirittäessä rakennusta.

Mies ei totellut poliisin käskyä luopua aseesta vaan palasi sisälle rakennukseen.

Kerran hän oli syyttäjän mukaan myös pidellyt asetta leukansa alla uhaten itsemurhalla. Lopulta mies luopui aamuyöstä aseesta ja antoi ottaa itsensä kiinni.

Syyttäjä vaatii miehelle vähintään kolmen vuoden vankeusrangaistusta.

Lue myös:

    Uusimmat