Kaakkois-Suomen poliisi kertoo selvittävänsä mahdollista ampumistilannetta Haminassa.
Poliisi kertoi saaneensa tänään lauantaina tehtävän hieman puoli seitsemän jälkeen illalla Haminassa sijaitsevaan ravintolaan, jossa epäiltiin ammutun aseella.
Paikalla oli useita partioita. Poliisi kertoi ottaneensa kiinni kaksi ihmistä.
Poliisista ei kerrottu lauantaina STT:lle, tapahtuiko epäilty ampuminen sisällä ravintolassa tai esimerkiksi sen edustalla.
Poliisin mukaan henkilövahinkoja ei ampumisessa tapahtunut eikä tilanteesta ollut sivullisille vaaraa enää iltakahdeksan jälkeen.
Poliisi ei lauantaina kertonut asiasta enempää. Tiedottamisesta vastaa myöhemmin tapauksen tutkinnanjohtaja.
