Nuori mies ampui piiritystilanteessa kahta poliisia kohti Lahdessa – syytetään murhan yrityksistä, tekijälle vaaditaan 11 vuoden vankeutta

Päijät-Hämeen käräjäoikeudessa luettiin tänään syytteet 22-vuotiaalle miehelle tapon yrityksestä ja kahden poliisin murhan yrityksistä. Teot tapahtuivat yöaikaan kesäkuun lopussa Lahdessa Malskin alueella.

Miestä piiritettiin tuntien ajan maanantain vastaisena yönä 25. kesäkuuta, jolloin hän ampui myös poliisia kohti, mikä johti epäilyyn murhan yrityksistä. Poliiseja ei loukkaantunut tilanteessa.

Ulkopaikkakuntalaista 22-vuotiasta miestä syytetään kahdesta murhan yrityksestä, tapon yrityksestä, ampuma-aserikoksesta ja huumausainerikoksesta.

Ampui sivullista jalkaan

Miehellä oli syytteen mukaan hallussaan kaksi 9 mm:n kaliiperista pistoolia ja niihin kuuluvia patruunoita. Hänellä ei ole aseenkantolupaa.

Tapon yrityksestä miestä syytetään, koska hän ampui sivullista miestä kohti pistoolilla noin kymmenen metrin etäisyydeltä. Luoti osui miestä vasempaan polveen, eikä uhri joutunut hengenvaaraan.

Esitutkinnassa tekijä kertoi kokeneensa tilanteensa jollain tapaa uhkaavana, minkä takia hän ampui sivullista kohti.

Piiritys kesti tunteja

Miestä piiritettiin tuntien ajan, minkä kuluessa hän ampui myös kahta virkapukuista poliisia kohti. Ensimmäistä poliisia kohti mies ampui noin 44 metrin etäisyydeltä ja toista noin 25 metrin etäisyydeltä.

Toisella poliisilla oli mukanaan poliisikoira. Poliisit käskyttivät tilanteessa miestä, jolloin tämä ampui heitä kohti.

Laukaukset eivät osuneet poliisimiehiin eivätkä he loukkaantuneet tilanteessa.

Miestä syytetään ampumisten vuoksi murhan yrityksistä.

Syyttäjä vaatii parikymppiselle miehelle ainakin 11 vuoden vankeusrangaistusta.

Miehellä oli huumeita hallussaan

Esitutkinnassa mies myönsi ampuneensa hallussaan olleilla aseilla. Hän kertoi ostaneensa aseet ja patruunat tuntemattomaksi jääneeltä henkilöltä.

Miehellä oli tekohetkellä hallussaan MDMA-nimistä huumetta 19,7 grammaa, amfetamiinia runsaat 40 grammaa ja MDMA-tabletteja 12 kappaletta, minkä takia häntä syytetään myös huumausainerikoksesta.

Miehellä on aikaisempaa huumausaine- ja väkivaltarikostaustaa.

Lue myös:

    Uusimmat