Miehet pelastivat koiran lumivyörystä – katso uskomaton pelastusoperaatio!

Sattumalta paikalle osuneet opiskelijat pelastivat laskettelijan lumivyöryn alle jääneen koiran.

Yhdysvaltojen Coloradossa hiihtämässä olleet opiskelijat Bobby White ja Josh Trujillo todistivat lumivyöryn noin kolmensadan metrin päässä. 

Trujillo pääsi hiihtämään saman tien vyöryalueelle, jossa tapasi toisen ryhmän. Kävi ilmi, että kaikki ihmiset olivat turvassa, mutta yksi koira oli jäänyt lumivyöryn alle, miehet kertovat ABC Newsille.

Koira aiheutti vahingossa lumivyöryn

Kadonnut koira kuului Scott Shepherdille, joka oli alustavan raportin mukaan ajautunut seurueineen hieman sivuun rinteestä ja päätynyt jyrkempään kohtaan, jossa on lumivyöryvaara.

Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.

Sepherdin kaksivuotias noutaja Apollo oli karannut omistajaltaan kivisessä rinteessä aiheuttaen samalla lumivyöryn. Lumi tempaisi koiran mukanaan ja kadotti tämän keskelle valtavaa lumista massaa.

– Se alkoi liikkua ja näytti hämmentyneeltä, "Miksi luisun alas rinnettä?". Sitten se oli vain poissa, Shepherd kertoi koiransa katoamisesta ABC Newsille.

Shepherd laski alas aloittaakseen koiransa etsinnän ja tapasi samalla paikalle juuri ennättäneen Josh Trujillon.

Koiraa etsittiin kuin neulaa heinäsuovasta

Vaikka Sepherd kertoi, että vyöryn alle oli jäänyt ainoastaan tämän koira, Trujillo ja White kaivoivat esille "lumivyörypiipparin", jonka avulla he skannasivat alueen lumivyöryn alle hautautuneiden hiihtäjien varalta.

Kun vaikutti siltä, ettei lumeen ollut hautaunut ihmisiä, miehet alkoivat etsiä Apolloa sauvojen avulla, toivoen osuvansa tuurilla hautautuneeseen koiraan.

Trujillo, White ja Shepherd etsivät koiraa tuloksetta 20 minuuttia ja toivo alkoi olla jo mennyttä. Lisäksi miehet itsekin olivat vielä vaarassa, jos heidän niskaansa tulisi vielä toinen lumivyöry.

Hetken päästä Trujillo veti kuitenkin hiihtosauvansa lumesta ja koloon ilmestyi lumesta sojottava nenä.

Miehet kaivoivat koiran ulos hangesta noin minuutissa, eikä Apollo vaikuttanut edes loukkaantuneen onnettomuudessa pientä ontumista lukuun ottamatta.

Parin päivän levon ja eläinlääkärin konsultaation jälkeen Apollo oli taas normaalissa kunnossa. Shepherd otti onnettomuudesta täyden vastuun ja katuu koiransa viemistä lähelle lumivyöryvaaraa.

Voit katsoa koko pelastusoperaation yllä olevalta videolta.

Lähteet: ABC News, Reuters


Lue myös:

    Uusimmat