Mieheni vihaa joulua, mitä voin tehdä? Psykologi vastaa

Psykologi Hanna Markuksela antoi vastauksia lukijoiden jouluongelmiin.

Joulu aiheuttaa stressiä ja huolia lähinnä suorituspaineiden ja täydellisyystoiveiden vuoksi. Psykologi Hanna Markukselan mukaan lapsuuden jouluja sävyttäneet vanhempien liiallinen alkoholinkäyttö tai väkivallan uhka voivat vaikuttaa myös aikuisiällä. Joulumieli ei välttämättä ole tällöin katossa, vaikka oman perheen joulussa ei olisikaan mitään vialla.

– Erilaisia joulunviettäjiä täytyy osata kunnioittaa ja jokainen on lopulta vastuussa omasta joulumielestään. Toisen traumoja ynnä ikäviä, jouluun assosioituneita muistoja ei voi ottaa pois. Kumppanin tai läheisen oloa voi vain helpottaa. Ja sen tekee yleensä parhaiten antamalla tilaa ja olemalla oma itsensä ilman ylimääristä hössöttämistä, Markuksela neuvoo.

– Ketään kun ei voi piristää tukehduttamalla häntä vaikka väkisin kuusen alla pähkinöihin ja iloisiin joululauluihin.

Ongelmaksi lomapäivinä voi muodostua myös todellisen läsnäolon puuttuminen.

– Ihmisen mieli vaeltaa helposti aina jonnekin muualle. Jos vain pohtii, mikä kaikki voisi olla vielä paremmin, muuttuu levottomaksi juuri silloin, kun voisi levätä ja keskittyä läheisiin, siihen ympäristöön, jossa on. Kannattaa siis katsoa mielenkiinnolla miten joulukin menee, kun kaikkea ei yritä kontrolloida, Markuksela sanoo.

– Ihminen on tutkitustikin onnellisimmillaan, kun hän ankkuroituu hetkeen ja tiedostaa mitä hänellä on sen sijaan, että miettisi aina mitä puuttuu.

Markuksela antoi ratkaisuohjeita MTV Lifestylen lukijoiden jouluongelmiin. Löytyykö sinua askarruttavaan kysymykseen vastaus? Lue!

Lukijan ongelma: Itse rakastan joulua ja tykkään laittaa kotini joulukuntoon. Joululahjatkin ostan huolella ja tykkään niitä antaa. Mieheni taas ei ymmärrä joulun hössötystä ja ei osta lahjoja. Hänen mielestään joulussa on hyvää vain ruoka. Tykkään kun joulun on läheiset ympärillä mutta mieheni taas erakoituisi mielellään.

Markuksela ohjeistaa kunnioittamaan sitä, että ihmiset ovat persoonansa, henkilöhistoriansa ja elämäntilanteensa takia erilaisia joulunviettäjiä.

– Ketään ei voi pakottaa tiettyyn muottiin, mutta on hyvä selvittää, mistä kumppanin toimintamalli voisi juontaa juurensa, Markuksela sanoo.

– Moni jouluihminen panostaa todella kodin laittamiseen ja lahjojen valintaan eikä kyllästy joulun hälinään ja hössötykseen toisin kuin seuraavan esimerkin mies. Kysymyksestä ei ilmene onko miehen toimintamalli samanlainen muidenkin juhlien yhteydessä. Joka tapauksessa meistä jokaisella on asioita, joiden osalta huolehdimme läheisistämme ja monen miehen kohdalla tällaiset "rakkauden teot" saattavat jäädä naiselta huomaamatta.

Markuksela pyytää huomioimaan, lähteekö mies hakemaan joulukuusta tai tekeekö hän, kuten pyydetään.

– Yrittääkö hän viettää mukavissa merkeissä joulua läheisten seurassa, vaikka tahtoisi lähteä yksin vaikkapa metsän keskelle piilopirttiin, mutta ei tee sitä?

Lukijan ongelma: Itse en ole ikinä ollut jouluihminen, kun taas 20-vuotias poikaystäväni rakastaa joulua ja sitä juhlaa, kun saa olla perheen kanssa ja hyvää ruokaa. Siitä meillä usein riidelläänkin, kun en haluaisi joulua sen kummemmin juhlia, mutta hän haluaa laittaa kerralla pöydän koreaksi ja vierailla sukulaisilla. Minä en tahtoisi mitään.

– Voisitko kuvitella viettäväsi samoissa merkeissä jotakin muuta juhlaa ja jättää jouluajatukset sivuun, keskittyä vain nauttimaan ihmisten seurasta ja hyvästä ruoasta? Markuksela kysyy.

Hän muistuttaa, että moni kokee joulun pakolliset sukulaisvierailut ja ruokasavotan kuormittavina. Tämä johtuu lähinnä suorituspaineista.

– Oletko valmis kokeilemaan uutta lähestymistapaa? Voit esimerkiksi rentouttaa otettasi liittyen vierailuihin ja keskittyä tarttumaan parhaisiin puoliin kulloisessakin ympäristössäsi. Syö joulupöydässä keskittyneesti. Poimi kauneimmat hetket ja pyri pitkittämään niitä, tarttumaan niihin kunnolla. Paras meininki on siellä missä itse kulloinkin olet ja mistä otat kaiken irti omana itsenäsi!

Lukijan ongelma: Asun kaukana omista sukulaisistani. Miehen suku on vaan paikalla, ja tavat ovat aika erilaiset, mihin olen tottunut.

– Harmillisen usein juhlien emäntä asettaa joka käänteessä läheistensä ja vieraidensa oletetut toivomukset etusijalle mitätöiden samalla oman hyvinvointinsa. Kun siirtää itsensä kanssajuhlijasta palvelijan rooliin, on vaikea nauttia täysipainoisesti ja pienet merkityksettömät yksityiskohdat, joihin kukaan muu ei kiinnitä huomiota, nousevat juhlavalmisteluissa keskeisiksi, Markuksela sanoo.

Stressaaminen on täysin turhaa. Jos vieraat kunnioittavat vieraspaikkaa, heille tärkeintä on tunnelma, eivät hulppeat puitteet ja täydellisesti onnistuneet ruoat. Isäntäväki voi kohottaa tunnelmaa nauttimalla myös omasta olostaan ja tarjoamalla näin rentoutunutta ja hyvää seuraa.

– Jos haluaa luoda uutta joulunviettokulttuuria omien kaavojen sijaan, voi vierailta ja puolisolta kysellä ennakkoon, minkälaiset traditiot heille ovat kaikkein kallisarvoisimpia ja miten niiden toteutuksen voisi järjestää, Markuksela sanoo.

Tärkeintä on olla ratkaisukeskeinen ja pyrkiä rentoutumiseen uhrautumisen sijaan.

– Stressaantuneesta emännästä kärsii koko juhla, Markuksela muistuttaa.

Lukijan ongelma: Olemme jo kolmatta joulua perheeni kanssa yhdessä ilman vanhempiani. Välit ovat poikki eikä sovintoa ole edes yritetty tehdä.

Markukselan mukaan joulu, jota mainostetaan hyvin perhekeskeisenä lämmön juhlana, saa esiin perheen sisäiset ongelmat.

– Kannattaa muistaa, että näiden kanssa ei kukaan ole yksin. Jokaisessa suvussa on jumiutuneita ihmissuhdesotkuja. Pahasti solmuun menneitä suhteita ei yhden juhlapyhän aikana ratkota, mutta joulu on hyvää aikaa edistää omalla toiminnalla tilanteen asteittaista korjaantumista, Markuksela sanoo.

– Tutkimusten mukaan ihmissuhteiden laadun parantamisessa onnistuvat kaikkein parhaiten sellaiset ihmiset, jotka ottavat itse vastuun suhteen hyväksi tehtävästä työstä. Siitäkin huolimatta, että ovat tulleet satutetuiksi ja loukatuiksi. Aiheeseen liittyen kannattaa hankkia kirja Hyvä yhdessä, joka on paras ihmissuhdeopas, jota voin psykologina suositella.

Markuksela ehdottaakin, että kysyjän kannattaisi nousta omalla urhealla toiminnalla ongelmien yläpuolelle.

– Näytä että sinä olet vahvempi kuin katkeruutesi. Lähetä vanhemmillesi ainakin viesti tai kirje, jossa kerrot kuulumisten lisäksi aitoja mukavia ajatuksiasi. Nämä varmasti sulattavat syvänkin jääkerroksen taakse muurautuneita lähisukulaisia - oli heidän vastaanottonsa millainen hyvänsä, Markuksela neuvoo.

– Yhdessä täällä kuljettava aika on kovin lyhyt, joten ei kannata koskaan antaa välien kylmentyä pysyvästi. Jonain päivänä on liian myöhäistä ja taakkana ajatus, että olisi pitänyt edes yrittää tehdä jotain. Hoitamalla oman osuutesi voit olla varma, ettei tilanteenne mene pitkällä tähtäimellä ainakaan pahempaan suuntaan.

Lisätietoa: Hyvinvointivalmennus Avalonia

Lue myös:


Maria Aarnio, maria.aarnio(at)mtv.fi

Lue myös:

    Uusimmat