Kiristyykö kaikilla perheessä pinna joulunpyhinä? Vältä riidat ottamalla huomioon nämä kaksi asiaa jo etukäteen

Tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja kehottaa pitämään omat odotukset joulun suhteen matalalla ja suunnittelemaan ohjelmaa niin, että joulupyhien aikaan rauha voisi säilyä perheessä.

Joulun aikaan liittyy usein stressiä, kovia odotuksia ja paineita. Kodin täytyy olla tip top, ja pyhiltä moni odottaa ihanaa perhekeskeistä aikaa, sillä monissa perheissä sitä vietetään nyt enemmän kuin tavallisena arkena.

Sama pätee myös sukulaisiin. Monet suomalaiset saattavat tuntea olevansa pakotettuja menemään taas isovanhemmille tai vanhemmille viettämään suurta perhejoulua, koska se on ollut perinne jo vuosien ajan. Siitäkin huolimatta, että omat toiveet joulun vietosta ovat jo kauan olleet aivan erilaiset.

Jouluun liittyy vahvasti kuva täydellisestä ja onnellisesta perheestä ja kun todellisuus ei olekaan niin, parisuhde ja perhesuhteet saattavat väkisinkin ajautua kriisiin.

Miten kriisin ja ongelmat voisi joulunaikana välttää, ja joulurauhan säilyttää perheessä?

Tunne- ja vuorovaikutuskouluttaja, kirjailija Elina Kauppilan mukaan joulurauhan säilyttäminen tiivistyy useimmiten kahteen isoon asiaan, jotka olisi hyvä tiedostaa etukäteen.

"Se stressaa ihan kaiken ikäisiä"

Ensimmäinen niistä on se, että normaaleja rutiineja ei ole. Arjen aikataulut tippuvat kokonaan pois ja päiväjärjestys muuttuu.

– Se stressaa ihan kaiken ikäisiä, ja erityisesti lapsia, Kauppila muistuttaa.

Kauppila kuvaa, että pahimmassa tapauksessa tilanne levähtää kokonaan käsiin ja kaikki ovat hermostuneita. Vapaapäivien ajaksi kannattaakin suunnitella jonkinlaista rakennetta.

– Kannattaisi yrittää miettiä jotakin struktuuria päiville myös joululoman aikana. Oli se sitten niin, että ulkoillaan tiettyyn aikaan, pysytään ruoka-ajoissa tai jos on tapana katsoa piirrettyjä, niin se tapahtuisi tiettyyn aikaan, Kauppila neuvoo.

– Toisena koittaa miettiä, että ihan sellaiset fyysiset tarpeet tulisivat täytettyä. Lasten olisi hyvä päästä purkamaan energiaa vaikka ulkoilulla, Kauppila kertoo.

Myös sosiaalinen puoli on hyvä ottaa joulun vapaiden aikana huomioon, Kauppila huomauttaa. Kun arjessa, töissä, koulussa ja päiväkodissa, on tottunut seurustelemaan todella monien eri ihmisten kanssa päivän aikana, oman perheen kanssa useaksi päiväksi kotiin jääminen aiheuttaa helposti ”sosiaalista vajetta”.

Ulkoilulla ja poistumalla kotoa tätäkin voi helpottaa.

Rakenna ohjelmaa odotusten mukaan

Toinen tärkeä asia, joka olisi hyvä tiedostaa joulurauhan säilyttämiseksi, on jouluun liittyvät odotukset – liian korkeat odotukset. Ne voivat johtaa kovaan pettymykseen.

– Itsellä saattaa olla mielikuvia, minkälainen ihannejoulu ja -loma on, ja siihen kohdistuu paineita. Lapsilla taas saattaa olla odotuksia, että minkälaisia lahjoja saa ja siihen saattaa kohdistua paineita. Toisaalta lapset saattavat aistia, jos vanhemmilla on odotuksia, ja reagoida siihen, Kauppila sanoo.

Ratkaisuksi käy yksinkertaisesti se, että yrittää pitää omat odotukset mahdollisimman matalalla. Kauppila kehottaa miettimään, mistä jouluvalmisteluissa voisi höllentää ja suunnitella lomaa niin, että siltä saa mitä haluaa.

– Jos vaikka haluaa lomalta sopuista yhdessäoloa, niin kannattaa rakentaa niitä aktiviteetteja sen mukaan. Vaikkapa pelata lautapelejä yhdessä lasten kanssa tai tehdä sellaisia asioita, jotka ovat kaikkien mielestä kivoja, eikä vaan keskittyä esimerkiksi siivoamiseen ja ruoanlaittoon tai muihin aikuisten jouluperinteisiin, Kauppila muistuttaa.

– Kannattaa miettiä, että onko jotain ihan konkreettisia kohtia, joista voi hellittää ja joissa voisi mennä sieltä, missä ei ole aitaa ollenkaan. Voisi olla kivempaa, että koti on vähän sotkuisempi, ei täysi jouluruokamenu ja sopuisa perhe kuin että kaikki olisi täydellistä ulkoisesti ja kaikilla pinna ihan kireällä.

Jos lahjat tuovat pettymyksen?

Mitä sitten, jos lapsen odotukset joulusta eivät täyty? Jos paketista ei paljastukaan se kauan toivottu lahja ja pettymys on kova?

– Kannattaa lohduttaa lasta ja sanoittaa niitä pettymyksen tunteita. Ei ainakaan kannata siinä tunnekuohussa selittää, että miksi lapsi ei saanut sitä lahjaa – mieluummin vasta tunnekuohun laannuttua. Ei kannata myöskään soimata lasta, että hän olisi jotenkin kiittämätön, koska lapsen tunnehan on aito ja sen mitätöinti opettaa lapselle vain lähinnä aika huonoja tunnetaitoja, Kauppila neuvoo.

– Ennemmin kannattaa olla empaattinen ja myöhemmin vaikka jutella siitä, miten kivasti sai kuitenkin muita lahjoja ja kertoa, miksi se tietty lahja jäi saamatta.

Puhu suoraan

Monilla joulun lähestyessä stressiä voi aiheuttaa myös se, että kokee painetta viettää joulua isosti perheen tai suvun kesken – kuten joka vuosi. Kun itse haluaisi viettää joulua yksin tai vain oman perheen kesken kotona, voi pahimmillaan edessä olla riita.

Kauppila kehottaa tilanteessa vain rohkeasti ottamaan asian esille sukulaisten kanssa, muu ei auta. Oli syynä sitten se, että omat voimavarat eivät riitä suurjouluun tai vain haluaa erilaisen joulun, on oikeus tehdä itselle mieluisia valintoja.

– Siinä kohdassa voisi kertoa, mitä arvostaa siinä sukulaisten joulunvietossa tai siinä ihmisessä. "Minusta, teillä on ollut mukavia nämä ja nämä asiat, mutta tänä vuonna haluan viettää joulua tällä meidän pienemmällä porukalla," Kauppila toteaa.

Perään voi vielä kertoa ne syyt, miksi haluaa viettää pienemmällä porukalla joulua.

Jos sukulaisten vastaus on silti pettynyt tai syyllistävä, suosittelee Kauppila vain suhtautumaan asiaan myötätuntoisesti.

– Jos joku loukkaantuu, ei sille voi mitään, jos on itse koittanut ystävällisesti ja kunnioittavasti esittää asian. Ei voi estää toisia pahoittamasta mieltään, jos he ottavat asian niin, Kauppila sanoo.

Keskity hyviin asioihin

Jos joutuu kuitenkin viettämään joulua syystä tai toisesta ympäristössä tai seurassa, jota ei olisi itse halunnut, suosittelee Kauppila olemaan myötätuntoinen itseään kohtaan.

– Voisi ehkä keskittyä niihin asioihin, jotka ovat mukavasti siinä vaiheessa. Eli seurustella niiden ihmisten kanssa, joiden kanssa tulee toimeen, ja tehdä sellaisia mielekkäitä aktiviteetteja siellä, missä on, Kauppila toteaa.

– Jos on vaikka vastentahtoisesti joutunut lähtemään maalle, ja pitää metsässä kävelystä, niin painottaisi sitä. Kannattaa yrittää keskittyä siihen, että saisi kuitenkin sellaisen loman, joka tuo jonkinlaista rentoutusta ja hyvää mieltä. 

Lue myös:

    Uusimmat