Joskus pienten lasten vanhempien lapsenmielisyys näkyy ostoksina, jotka miellyttävät vanhemman lisäksi myös lasten mieltä.
Laita mies asialle ja tee itse perässä, sanotaan. Usein saattaakin olla niin, että kun nainen lähettää miehen kauppaan omin päin, kauppareissun saldo on jotain muuta kuin tilattiin.
Andrea pyysi miestään Tomia hankkimaan heidän lapselleen edullisen ja pienen uima-altaan. Perheenäidillä oli mielessään kuva pyöreästä muovisesta altaasta, jossa lapsi voisi vilvoitella ja leikkiä lämpimällä säällä.
Toimeksianto sai isän sisäisen lapsen heräämään, eikä hän todellakaan tyytynyt kaikkein perinteisimpään allasmalliin, kertoo uutissivusto FOX 29.
Mukaan lähti mahtipontisempi malli
Pikkupojan isä halusikin panostaa altaan varusteluihin ja palasi ostosreissultaan mahtipontisen kumilaivan kanssa.
Tom oli ostanut lapselleen – ja varmasti myös itselleen – uima-altaanakin käytettävän kumilaivan, jonka varusteluihin kuuluu muun muassa valtava, vettä syöksevä tykki.
