Mainos

Microsoftille maksettavaksi uusia monopolikorvauksia

Maailman suurin ohjelmistoyhtiö Microsoft on suostunut maksamaan 200 miljoonan dollarin korvaukset joukkokannejutussa Yhdysvalloissa.

Microsoft

Useissa Yhdysvaltain osavaltioissa vireillä olevien joukkokanteiden mukaan Microsoft on Windows-käyttöjärjestelmän hallitsevan markkina-aseman varjolla tukahduttanut kilpailua ja maksattanut asiakkaillaan tietokoneohjelmista ylihintaa.

Kuudessa osavaltiossa syntyneen, 200 miljoonan euron korvaussopimuksen perusteella Microsoft jakaa asiakkailleen tietokoneiden ja ohjelmistojen ostoon käypiä etuseteleitä sekä rahoittaa koulujen tietotekniikkahankintoja.

Joukkokanteita on vireillä yhä viidessä Yhdysvaltain osavaltiossa. Microsoft yrittää sovitella myös EU:n aikeita sakottaa yhtiötä kartellilakien rikkomisesta.

Viimeksikuluneen vuoden aikana Microsoft on sopinut 10 joukkokannetta ja maksanut yli 1,5 miljardin dollarin edestä korvauksia. Yhtiöllä on millä maksaa, sillä syyskuun lopulla sen kassassa oli varoja yli 51 miljardia dollaria.

(MTV3-Reuters)

Mainos

Lisää aiheesta
    Mainos

    Suosituimmat videot

    Mainos

    Uusimmat

    Mainos
    Mainos
     

    Käytämme evästeitä parantaaksemme käyttökokemusta. Jatkamalla hyväksyt niiden käytön. Tutustu tietosuojakäytäntöömme.