Michael Jackson ennusti Princen kuoleman ja kutsui tätä töykeäksi – salaiset nauhat julki

Michael Jackson ei pitänyt siitä, että häntä verrattiin rock-tähti Princeen.

1980-luvulla musiikkilistoja jyräsi kaksi vuonna 1958 syntynyttä, omaa tietänsä kulkevaa popikonia: Prince ja Michael Jackson. Hiljattain julki tulleiden nauhojen perusteella näiden kahden jo edesmenneen legendat välit olivat vähintäänkin viileät.

Michael Jacksonista kirjoitettiin vuonna 1988 elämäkerta Moonwalker. Elämäkertaa varten tehdyistä äänitallenteista käy ilmi, että Jackson inhosi sitä, että häntä verrataan Princeen.

– En pidä siitä yhtään, että minua verrataan Princeen. Olen näyttänyt taitoni jo ihan pienenä. Se ei ole reilua, Jackson toteaa nauhalla.

– Hän oli niin töykeä, yksi epäkohteliaimmista ihmisistä, joita olen koskaan tavannut. Hän on niin kilpailuhenkinen ja ollut todella ilkeä perhettäni kohtaan, Jackson sivaltaa.

– Hänestä tuntuu, että olisin hänen vastustajansa. Toivon, että hän muuttuu koska veljet, häntä tulee sattumaan. Hän on sellainen, joka voisi tehdä itsemurhan tai jotain.

Prince löydettiin kuolleena kotoaan viime huhtikuussa. Hän oli vain 57-vuotias. Kuolinsyyntutkijoiden mukaan hän menehtyi opioiden yliannostukseen. 

Michael Jacksonin kuolemasta on kulunut jo seitsemän vuotta. Hän menehtyi sydänkohtaukseen sen jälkeen, kun hän oli ottanut yliannostuksen rauhoittavia lääkkeitä. Jackson oli kuollessaan 50-vuotias. 

Lähde: Independent

Lue myös:

    Uusimmat